torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 3

Ratsastushistoriani.
Tätä olikin pari toivonut, viime kerrasta on noin vähän päälle vuosi kun tämän kirjoitin. Tietenkin tässä on kaikkea tapahtunut siitä. Lainaan alun vanhemmasta kirjoituksesta vähän muutellen sitä mutta jatkan sitä sitten perään.

"Pienestä asti olen käynyt aina silloin tällöin ponin selässä. Talutusratsastuksissa usein. Ensimmäisen kerran hyppäsin ponin selkään 2 vuotiaana ja siitä sitten aina silloin tällöin.
Pikku karo siellä serkun ponin kyydissä 2 vuotiaana ekaa kertaa ja ilman kypärää tietenkin
Aloitin kumminkin harrastamaan ratsastuksen säännöllisesti käymisen vasta (kai) 9 vuotiaana Sailan tallilla. Ensimmäinen poni jolla menin siellä oli Roosa. Siitä sitten aloin käymään 3 vuotta joka viikko ratsastamassa. Paljon tuli kokeiltua, tippumisia myös (aidan päälle, maalle, hevosen jalkojen alle, estetolppaa päin, toista hevosta päin, jalka jäänyt jalustimeen ja heppa vetänyt perässä, jne...). Sailalta sitten kumminkin stoppasin pariksi vuodeksi ratsastuksen koska olin onnistunut lentämään hevosen selästä alas ja käsi tärähti ja aivotärähdys, hetkeksi pyörtyminen, aidan päälle lento, kaikki samaan kasaan. Oli minulla toinenkin asia minkä takia lopetin pariksi vuodeksi mutten siitä halua kertoa." Ainakaan aikaisemmin, nyt päätin uskaltaa kertoa ja toinen syy oli tietenkin tuon tippumisen takia lisäksi ötökät. Ampiaiset, paarmat HYI! Yritin toki tippumisen jälkeen jatkaa mutta mulla oli iskenyt niin kauhea pelko näitä ötököitä kohtaan että pelkästään niiden lähelle tulo aiheutti mulle paniikin. Siellä sitten kerran sain hepan selässä paniikin ja hyppäsin vain äkkiä pois selästä ja lähdin talliin puoli juoksua hepan kanssa, tunti ja ratsastus jäi siihen ja lähdin kotiin.
Zico, en oikein enään tästä ponista tykkää mutta joskus se oli ihan kiva
R.I.P Roosa
Kuva on 2014 vuodelta mutta Nalle rakas <3
"En tosin hevosten luota osannut pysyä poissa edes tuolla välillä vaan aina silloin tällöin menin rapsuttelemaan hevosia ja siskoni mukaan hänen hevosensa ex-ravuri Minnin luo pari kertaa.
Ratsastusta jatkoin sitten 7 luokan lopulla jossa aluksi kokeilin jälleen sailalla pari kertaa mutta en tuntenut enään oloani mukavaksi siellä. Joten tuli taas pientä taukoa. Mutta jo seuraavana talvena Eva (kaverini) päätti itse jatkaa jälleen ratsastusta ja ajattelin jos minäkin yrittäisin taas jatkaa. Päätimme jatkaa ratsastusta Jatilan tallilla. Ensimmäisen tuntini menin Dalanalla. Tunti oli kiva vaikken ihan kaikkeen heti aika pitkän tauon jälkeen uskaltanutkaan lähteä mukaan. (Voin tunnustaa, että pitkän tauon pitäminen oli tuntunut vahvasti alku tunnista, en oikeastaan olisi edes halunnut kivuta takaisin ison poninkaan selkään. ja olin pitänyt suurimman osan tunnista satulasta tai harjasta kiinni rystyset punaisina!)

Videolta pysäytetty, vuosi 2013? Ensimmäiset maastoesteeni
Mutta jatkoin tunneilla nauttien niistä. Jo kolmannella kerralla hyppäsimme ja menin silloin turrella. Hyppelimme aluksi pientä ristikkoa jonka toivoin sellaisenaan pysyvän (en ollut koskaan ristikkoa suurempaa aikaisemmin silloin hypännyt) Mutta hyppäsimmekin sillä tunnilla itselleni silloin uuden ennätyksen, huimat 40cm ja pystynä! (nykyään nauran tuolle, mutta silloin se jännitti ja tuntui pelottavalle)
Jatkoin (ja jatkan) jatilassa siihen asti kunnes nämä amis ajat alkoivat, eli olen jatilassa käynyt nyt kohta 5(köhän) vuotta.
Jatilassa tuli kokeiltua kaikkea uutta, esim. Kokeilin ensimmäiset este ja koulukisani siellä ja hyppäsin ensimmäiset maastoesteeni (kyllä hyppäsin siellä ekani, sailalla niitä ei ollut...) Isolla hevosella ilman satulaa menemistä ja niin.
Kevät 2015, Kasialla HeC harjoituskoulukisoissa, jäänyt tämän hetkiseksi viimeisiksi koulukisoiksi.
Jatilan hepoilla kehittymistä, miten niin kasian kanssa tietenkin.
Nyt n. 2 vuotta sitten aloin vuokrailemaan issikoita, ensimmäinen vuokrikseni oli Leynir, tämän blogin eka päätähti, jonka muuton jälkeen Hjörkkaa (nykyistä). Sekä olen opiskellut 2 paikassa (Salpaus ja Ypäjän hevosopisto), toisessa jätin kesken (josta olen iloinen) ja toista käyn nykyäänkin. Molemmat hevosalaa perustuvia. "
Ypäjällä orien laitumelle päästäminen 2015
Leksun tammikuun 2014 muuton jälkeen, tämä tosiaan sitten kuoli toukokuussa 2014. Hjörkan kanssa sitten aloitettiin tämä yhteistyöskentely jota jatketaan yhäkin. Viimeinen vuosi koulussa vie aikaa ja yhtä paljon Hjörkalla en olekkaan nyt päässyt käymään sen takia. Aloitin myös Joulukuussa 2014 Lumikin hoidon ja sen opetuksen Jatilassa ja tämänkin poni tamman kanssa jatketaan yhä. 
Ratsastan tällä hetkellä siis hevosopistolla, Hjörkalla ja Jatilassa. Hevosopistolla ja Jatilassa harrastan kylläkin enemmän maastatyöskentelyä sekä ajamista, myös nuortenhevosten kanssa touhuamista.
Hjörkalla etu-osakäännöstä
Leksu























Lumikki kun aloitin hoitamaan 2014 ja kesän lopulla 2015.
Tällä hetkellä uskoisin tasoni ratsastajana olevan HeB vaikka osaankin HeA tehtäviä. Mutta ratsastusinnon pienennyttyä taso on pudonnut enkä jaksa opetella yhtä paljon enään uusia juttuja ratsastaessa. Esteillä ennätystä on 110cm yksittäisenä, ratana 100cm mutta tosiaan esteistä on niin usein taukoa että jännitys esteille on kasvanut ja vaikka varmaan uskaltaisin hypätä yhtä korkeaa niin voi olla etten ihan kellä tahansa hevosella sitä uskaltaisi tehdä enään. Pientä pelkoakin on tullut esteille josta johtuu Hjörkan kanssa usein hyppäämiset. Vauhdin pelkoa ei ole josta johtuu vauhdikkaat maastot Hjörkan kanssa!
Tämä on yksi syy ehkä miksi esteet nykyään pelottavat vaikka tipuinkin vain kuulemma puomin päälle eikä ole todellakaan pahin tippumiseni, kesällä hyppäsin kyllä Sierralla ja Pepellä kerrat Jatilassa vähän isompaa.
kesän lopulla 2015
Historia ei ole paljoa muuttunut päälle vuodessa, eikä ihmekkään koska asiat on hevospuolelta pysynyt melko samana. Oikeastaan olen opetellut uutta, opettanut ratsastajia, opetellut itse ammattilaisilta sekä opettanut varsoja (ja Hjörkkaa). Tällä hetkellä odotan vain koulun loppua eniten, työelämään pääsyä ja ehkä viellä joskus sen Hjörkan ostoa sekä Lumikin. Mutta koska joudun omalla rahalla kaikki haluamani hevoset ostaa niin on sitä ensin hankittavakin rahaa. 

Mitä mieltä olitte tästä postauksesta? Eihän ollut liian pitkä tai lyhyt? Seuraavaa luukkua odotellessa!
Syksy 2015 hevosopistolla 1-vuotiaiden irtohypytyksestä, Lassi (Montsaanan 2014 vuoden varsa) hyppäämässä ekaa kertaa.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinunkin ratsastushistoriasta! Kiva postaus ja oli sopivan mittainen:P

    Pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kivan mittainen ja muutenkin kiva postaus :)

    VastaaPoista