keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hiljaisuus tälle viikolle

Päätin nyt tulla teille ilmoittelemaan että blogi hiljenee varmaankin loppu viikoksi eli tämän postauksen jälkeen tällä viikolla ei tule muita postauksia koska jätän koneen koululle ja lähden kotiin lepäämään 3 viikon koulun jälkeen ja tallille Hjörkkaa ja Lumikkia liikuttelemaan, molemmilla taitaa olla ihan hirveästi energiaa joten siitä tulee kivaa. Postauksia tulee sitten taas ens viikolla! Ja yritän kaikkina 4 päivänä käydä tallilla niin tulee taas koko ens viikko kuulumis postauksia.
Tätä vanhusta kotiin moikkaamaan
Ajattelin myös vähän kertoa suunnitelmia tässä mitä nyt suunnitelmissa olisi. Hjörkan kanssa harjoitellaan laukkoja. Sekä paria koulurataa mutta kisoihin ei viellä hetkeen mennä kun lupaa ei tullut toiselta omistajalta osallistua viellä lastaus hankaluuksien takia. Ehkä sitten joskus kun ei lastauksessa ole ongelmaa.
Lumikin kanssa ajattelin nyt yrittää alkaa ohjasajamaan vähän enemmän jotta saataisiin kesäksi kärryt perään ja sitten ratsastajaakin nyt pitäisi taas selkään laittaa, siitäkin ollut taukoa 4-6 viikkoa? Joten sille ponille jotain ihan perus kauraa nyt viellä. Ei muuta tällä kertaa!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Lumikin (kehitys) postaus yritys

Niin hieno otsikko... Noniin yritän nyt kirjoittaa tämän mutta jotenkin tämä on itselle niin vaikea aihe kirjoittaa, toivottavasti onnistun tässä kuvien ja videoiden avuin!

Lumikkiin taisin ekaa kertaa tutustuttua sen toisena päivänä eli se oli vasta toisen päivän vanha varsa. Lumikki oli samanlainen kuin muutkin varsat eli käyttäytyi kuin varsa ja joskus jopa pahemmin! Kun se kasvoi se alkoi kärrätä taluttajia mukanaan ympäri ojien ja pihojen. Minuakin silloin kärräsi kun en tajunnut että varsaakin saa kieltää vähän enemmän kuin vaan sanomalla: "hyi hyi, olippa tuhma tyttö!" Ja silloin se tuli jotenkin taikomalla itsensä pois tarhasta useasti, muistan aina nähneeni sen tarhan ulkopuolella ja hetken päästä se oli taas siellä. Onneksi ei enään tätä tee.
Lumikki sai tietääkseni asustella tarhassa rauhallista varsan elämää siihen asti että Jenni alkoi sitä alku opettamaan ja jotai muitakin taisi sitä opettaa (tästä en ole varma)? Ja itse en silloin viellä siihen varsan opettamiseen ollut kiinnostunut kuin sen verran mitä koulussa opetettiin.
Lumikki parin päivän vanhana
No sitten minulle tulikin äkkiä joku ihme varsan opetus halu ja päätettiin ottaa kerran Lumikki ohjasajoon ja siitä kerrasta lähtien se innostus kasvoi! Ohjasajo meni ihan hyvin yhtä pukkia lukuunottamatta ja no joskus kokeiltiin uudestaan mutta koska minulla oli se ihana pikku sisko mukana joka "pelkää" Lumikkia niin eihän siitä sitten mitään tullut. Parit muutkin kerrat ollaan sitä kokeiltu mutta kerta kerralta se varsa vaan kyllästyy enemmän siihen puuhaan.
Kaikkea mitä lumikin kanssa ollaan tehty ja kaikkia sen liikutuksia en ole edes tänne kirjoittanut ihan sen takia kun jotkut niistä asioista tapahtui ennen kuin päätin tänne ihan lumikista kunnolla alkaa kirjoittaa. Ja turha vaiva että enään muistan kaikkea, mutta aika perus varsan opetusta ollut. Ja ainahan ei sitä kameraakaan saa vedettyä joihinkin asioihin mukaansa.
Mutta jatketaan taas aiheeseen, hyvä minä katosin taas aiheesta jonkisen verran! Enemmänhän aloin kirjoittamaan sitten lumikin ratsastuksista ja nykyisistä liikutuksista. Mutta ekoilla kerroilla otin kuvat vain kävellessä tai paikoillaan mutta nykyään voin jo ottaa ravistakin kuvia, laukka on ollut eri asia paitsi silloin kerran maastossa.
Lumikki on omasta mielestäni tähän mennessä näyttänyt hyviä askellajeja, paitsi ravia omasta mielestä saisi yhäkin parantaa, myös tasapainoa sekä kyllä sitä laukkaakin. Ravissa se saisi käyttää ainakin vapaana enemmän selkäänsäkin tällä hetkellä omaan silmään pistää ainakin että jalat liikkuu mutta selkä ei, sama laukassa välillä. Mutta onneksi Lumikki on viellä nuori ja tätä sitten opetellaan pikku hiljaa. Irtohypytys onnistuu nykyään todella hyvin vaikka välillä ennen esteitä ollaan sitä mieltä että haluisin jäädä syömään houkutus herkkuja enemmän kuin tehdä muuta tai kentällä sitten hiekan syöminen jotenkin kiinnostaa ihan liikaa. Mutta nykyään myös esteet nähdessään/puomin varsa syttyy! Se innostuu ja siltä näkee miten se tykkää siitä kun se saa ylittää niitä.
Oon jotenkin ihastunut tähän kuvaan
Juoksutus liinassa ja irtona on Lumikille niin kummallinen asia, irtona voi juosta tarhassa mutta maneesin ja kentän luona sitten on jokin, ei voi liikkua juuttuminen. Parit kerrat molemmissa yrittänyt mutta yhäkin se saattaa juosta pari askelta, pysähtyy ja seisoskelee paikoillaan kunnes haen tai kutsun sen. Liinassa vauhtia löytyy, LIIKAA! Joskus tänne sen videon laitoin jolloin Lumikilla oli huono päivä ja se oli liinassakin, no aina kun laitan sille liinan siitä löytyy joku vauhti vaihde kun se sen asian ymmärtää ettei se oo irti, sen pitää liikkua ja se on siinä ympyrällä. Kaikilla kerroilla sitä saa jarrutella ja sitten kun sitä jarruttaa liikaa niin sitten saa pyytää taas eteenpäin ja sitten taas juostaan täyttä. Ja välillä se siinäkin vain seisoskelee ja miettii mitä mä yritän saada sen tekemään. On se jännä!
Nyt en osaa kyllä enään itse oikein kirjoittaa sen kehityksestä muuta kuin: Nykyään päästään pesarille ilman ongelmaa, taluttaessa ei enään syöksytä jokaiseen suuntaan ja yritetä tulla taluttajan päälle. Tietenkin ratsastuksissakin on jotain mutta nyt ei kyllä tule mitään mieleen samoin ajossa, niissä kehitytään tasaisesti! Koska niitä ollaan vasta niin vähän tehty ja menty. Tämän takia päätin kysyä kahta sen ratsastajaa jotka enemmän tätä ratsastaa heidän mielipiteitään ja tässä nämä:
Miten sun mielestä lumikki on kehittynyt?
Vastaukset: "Tosi hyvin"
"on se kehittyny"

Osaakko sanoo missä kaikessa se on ratsastaessa kehittynyt?
vastaukset: "Ainaki se tottelee mun mielest paremmin pohkeita ja kääntyy paremmin"
"ainaki mitä se alus pomppi pystyy ja nyt menee jo rauhallisemmin!" (Muistatteko viellä kun kerroin että huonoina päivinä se hyppeli ja pomppeli? Tavallistahan se on varsoilla vähän kaikkea kokeilla, onneksi mulla on nää rodeoratsastajat!)
+"Niin ja se on PALLJOOOON kiltemmin hoitaessa kun ennen"
Kuka muistaa tämän intopukin?
Ja sitten laitetaan viellä loppuun videota Lumikista, näitä tuli 2 koska ihana videon muokkaus ohjelmani on taas erimieltä kaikesta ja vaikka materiaalia ei ollut paljoa niin en saanut yhteen videoon sitä joten siksi 2 videota.

Tekstiä tuli ainakin mutta jotenkin en saanut vielläkään kirjoitettua sitä mitä halusin ja en edes pystynyt. Pitää tämä ehkä vuoden päästä kirjoittaa uusiksi jolloin tämänkin pitäisi olla paljon helpompaa! Mutta toivottavasti tämä kävi tällä kertaa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kesäsuunnitelmani

Joskus joulukuussa kirjoitin luukkuun kesäsuunnitelmat mutta tällä hetkellä osa niistä on varmistunut ja osa sitten muuttunut joten miksi en laita tätä uusiksi. Ajattelin myös laittaa tähän samaan haasteita mitä yritän itse kesällä tehdä/voittaa itsestäni. Joten eiköhän jätetä taas nämä alku löpinät tähän ja aloiteta.

Kesällä teen ja haastan:
Olla työssäoppimassa, tämä ei tästä lähde kyllä mihinkään! Mutta menisin Jatilan tallille työssäoppimaan ja opettaja soitteleekin paikkoihin jo mihin haluaisimme ja nekin tässä alkaa pikku hiljaa varmistumaan, omani varmaan myös aika pian!
Työssäoppiessa tehtävänäni ja haasteenaani olisi varsojen opettaminen ja hoito sekä kantavien tammojen hoito ja liikutus. (Liikutus tulee koulun puolelta kuten myös varsojen opettaminen, sitten lisäksi myös pitäisi olla mahdollisuus ratsastaa ja ajaa... Hirveästi asioita!) Sekä Jatilassa olisin samalla tekemässä avustajan hommia sekä tallitöitä, päivistä tulee olemaan pitkiä minulle.

Suunnitelmissa olisi myös ottaa Hjörkka ainakin puoleksi työssäoppimisen ajaksi Jatilaan minulle ratsuksi. Näin Jatilassa riittäisi leiriläisille hyvin hevoset eikä nämä kuolisi siihen liikunta määrään jossa minunkin pitäisi pystyä ratsastamaan. Mutta tämä on viellä suunnitelma alueella koska en ole Hjörkan omistajalta tähän kysynyt viellä mitään enkä Jatilastakaan, vasta vanhemmilta jotka ovat olleet hiukan niin ja näin ajatuksestani.
viime kesä <3
Lähteä Animeconiin kaverini kanssa. Animecon on kuopiossa asti ja olemme siellä sitten viikonlopun ajan. Mutta tämä olisi minulla suunnitelmissa päästä. (He jotka nyt miettivät mitä tämä on voivat googlettaa. Ja kyllä olen tälläisiin asioihin kiinnostunut! :) )

Väriestejuoksuun! Ääh kauanko oon jo alkanut miettimään meneväni sinne, se näytti niin hauskalle ja samalla saisi käydä juoksemassa lenkin (5km) ja matkalla hauskoja esteitä ja väriä heitetään päälle. Itseäni tämä kiinnostaa kovasti mutta ainakin tällä hetkellä myös vähän mietityttää pääsenkö sinne koska minulla on nyt ollut pari kuukautta hengityksen kanssa ongelmia vähän liikaakin liikunnan kanssa... Mutta viellä on aikaa pari kuukautta sekä hauska haaste tästä tulee itselleni!

Pitää hauskaa! Mitä kesästä tulisi jos ei pitäisi kivaa? Vaikka kesästäni tulisi kiireinen ja raskas sekä täysi haluan pitää hauskaa. Vaikka ihan vaan työssäoppiessakin, odotan jo uusien ihmisten kanssa tutustumista, auttamista ponien kanssa sekä nähdä tietenkin niitä vanhojakin tuttuja. Käydä vaikka vähän uimassa ja nauttia auringosta. Sekä ainakin minun hauskaani kuuluu myös ratsastus, kuvaaminen, ajaminen sekä lumikin kanssa puuhaaminen.

Haasteena itselleni on saada enemmän luottamusta vähän kaikessa, oppia uutta sekä kokea uutta (esim. coni ja värijuoksu). Opettaa Lumikkia eteenpäin sekä muita varsoja. Opettaa muita sekä tietenkin nauttia kesästä 
(vaikka silloin on ötököitä joista en oikeastaan tykkää ollenkaan, pelkään nimittäin ampiaisia kuollakseni! Haha, vaikka yritän näyttää etten niistä piittaa en muuta kesällä nää kuin ampiasia ja miten pelottavia ne on. Sain niistä myös joskus 2 vai jo 3 vuotta sitten viellä paniikki kohtauksiakin! ja no raja käy paniikin kohtauksen kanssa yhäkin todella lähellä, muilla ollut samanlaista ongelmaa koskaan? :) )

Ja vaikka mitä muutakin pientä tähän kuuluisi mutta nämä olisivat nyt näin kärkipäässä kesäsuunnitelmissa ja ainahan suunnitelmat saattavat muuttua ennen kuin ehtii sitä ajatella.
Muilla viellä kesäsuunnitelmia edes jotain tiedossa?

maanantai 20. huhtikuuta 2015

kypäräkameran matkassa

Taas tuli kypäräkamera mukaan tallille ja sain Hjörkan riehumisiin asti siitä videota kunnes akkui loppui, en ollut muistanut pariin päivään ladata...
Menin siis ilman satulaa aluksi oli kylläkin kahvat jotka näkyy videollakin mutta heitin ne sitten pois koska minua ne häiritsivät koska painavat ilkeästi jalkoihin. Joten menin loppu ajan sitten vain huovalla. Kävin tuossa tiellä vähän matkaa kävelemässä alku käynneiksi ja kävelin kentällä viellä kierroksen mitä en jaksanut laittaa tuohon videolle. Sitten aloin ravailemaan ja pian siitä yritin töltätä joka aluksi meni ihan ok, saatiin puhdasta tölttiä pätkä ja kun yritin uudestaan toisella sivulla alkoi se tamma vain riehumaan omiaan, tämäkin näkyy videolla jotenkin. Hjörkka tosiaan alkoi taas leikkiä rodeohevosta mutta onneksi lopetti sitten tuohon yhteen kertaan.
Kun akku loppui jatkoin viellä vähän ravissa ja kävelin. Sitten päästin irtona laukkailemaan ja riehumaan. No ainakin se riehui, taisi heittää ihan koko ajan laukatessaan sitä takapäätä ja meni vain täysiä kunnes päätti jäädä nurkkaan miettimään mitä sitten pitää tehdä. Kävin sen sitten sieltä hakemassa ja taluttelin ravissa vähän sekä muuten vain maastakäsittelin. Kerran sille tuli joku turhautuminen ja se yritti näykkäistä jota ei kyllä tee melkein ollenkaan mutta annoin vain toruja äänellä ja eipä se sitten enään mitään yrittänyt, ihan hassu! Ei tullut edes hikiseksi niin sain heti liikutuksen jälkeen vietyä sen tarhaansa odottamaan päiväheiniä.
random kuva

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kehitykseni ratsastajana

Taas näin tämän ihanan koulun takia näitä erikoispostauksia. Toivottavasti nämä kelpaavat nyt kun ei kuulumisia oikein ole pystynyt kirjoittamaan. On tuolla kirjoitettavana viellä yksi kuulumispostaus mutta mulla päätti laittaa videonmuokkaus ohjelma sitten itsensä pois yhteistyöstä ja nyt vaan yrittelen saada sitä toimimaan. Mutta aloitetaan nyt taas tämän postauksen aihe.

Olen ratsastanut jo ainakin 9-10 vuotta mutta enhän minä enään muista milloin aloitin ratsastuksen. Ja välillä on tullut niitä pienempiä taukoja. Kun ratsastin ekoja vuosia Sailalla minusta ei ole kuvia joten en siitä lähte selittämään kun en oikein omaa ratsastustani muista paitsi että se oli ihan varmasti samanlaista kuin monella muulla myös ollut. Eli olen mennyt pitkin ohjin ja kun hevonen lähtenyt lujempaa kädet nousseet ilmaan sekä muita ihania ongelmia.
Jatilasta on vihdoin kuvia kun ratsastan joten pystyn helpommin nyt kirjoittamaan jopa omasta ratsastuksesta. Istuntani.... Voi hyi yök! Ryhtiä ei viellä ollut kun yritin vain siellä kyydissä pysyä jotenkin, varsinkin ravissa. Kädet joko liian pitkät lyhyillä ohjilla tai sitten ohjat pitkinä ja kädet ihan jossain missä lienee.
Kuten kuvista huomaa en ollut mikään ammattilainen heti alussa, eihän kukaan ole. Ehkä ainoan plussan itselleni antaisin varpaista, ne pysyivät yleensä suorassa eteenpäin mutta on niitäkin kertoja kun ne eivät pysyneet suorana. Eipä ne nytkään meinaa aina pysyä suorana... Silloin vuosina hmm ja hmmm-mm en tosiaan osannut ratsastaa, pidin vain vauhdista ja toki halusin aina oppia uutta. Silloin myös rakastin esteitä ja no... Istantani on ollut omasta mielestä aina ihan hirveä niillä vaikka olenkin pitänyt niistä. Jotenkin on tuntunut siltä etten ole koskaan oikeanlaiseen asentoon saanut opetusta esteillä missään vaiheessa vaan olen vain yrittänyt pysyä hypyissä mukana ja kokeillut saada sitä kehoa niillä riittävästi ylös satulasta.
Hyi apua! c: ?
 Tosiaan esteillä on ollut aina minulla ongelmia vaikka sitä olen yrittänyt aina vain mennä enemmän ja enemmän. Eikä no nykyään edes ne hyppytaukoni ole tehneet hyvää. Koulussa ollaan nyt hypätty vähemmän jolloin en sitten muutenkaan ole innostunut hyppäämään. Kävinhän ne yhdet estekisat sitä ennen olin hypännyt kerran pari ja sitten kisoihin? En edes muista enään... Mutta asentoni oli ihan kuollut silloin! Hyi apua miten suostuin mennä sinne? No kumminkin, niiden kisojen jälkeen olen hypännyt vain 2 kertaa, hjörkalla ja koulussa ja voin sanoa että asentoni varmaan oli ihan jäätävä.
Näin viime kesänä
Tosin enpä voi edes nykyään nilkkojeni takia hypätä juurikaan niin paljon kuin haluisin. Liian lyhyet jalustimet alkavat jo keventäessä sattumaan nilkkoihin ja kun pitäisi mennä kevyttä istuntaa siinä on oma helpotuksensa jos saan jalan pidettyä suorana. Esteillä en huomaa sitä kipua edes koska ajattelen vain sitä rataa ja tehtävää. Joten minusta ainakaan ei tule mitään estekisaajaa koskaan mutta onneksi on muita lajeja jos nyt viellä joskus innostun kovemmin kisaamaan.
Kesällä ratsastukseni määrää vaihtelee ja kun sain joskus ne parit päivät Freyriä ratsastaa, tuntui että ratsastukseni oli huomattavasti parantunut tätä ratsastaessa. Tietenkin silläkin oli ne omat pienet hankaluudet mutta samalla se oli yllättävän helppo jolloin pystyin itsekkin siellä selässä miettimään asentoani ja sitten aloin vain paranemaan ratsastajana koko ajan enemmän.
Sitten alkoikin se Leksun ratsastaminen. Leksuhan oli todella rauhallinen herra joten pystyin omaa istuntaani jo silloin miettimään mutta koska en viellä ollut niinkään siihen koulu puoleen viellä innostunut niin vahvasti, niin tavallisesti yritin sen perus asennon pitämään ja vain miettimään mitä kannattaa tehdä tämän kanssa. Koulun takia sitten oma asentonihan alkoi paranemaan pikku hiljaa ja en nyt enään niin kauhealta aina siellä selässä näyttänyt.
Sitten koulussa jatkui samaan tapaan mutta Leksun lähdettyä mulla olikin vähän enemmän taukoa ratsastuksesta. Jolloin vain koulussa tuli ratsastettua enemmän ja parit kerrat Jatilassa. Sitten Hjörkka tuli kuvioihin. Kuva on toiselta ratsastus kerrastani. Mulla oli alkanut ratsastaessa lähteä jalka tuolla tavalla ilkeästi liikaa eteen ja se oli mahavyön kohdalla. Vielläkin se on mutta muistan jopa ratsastaessa yrittää pitää sen siellä oikeassa paikkaa. Kyynärpäät ovat minulle olleet aina ongelma ja tästäkin kuvasta huomaa että ainakin tämän puolen kyynärpää on hiukan liikaa ulkona kyljestäni. Ja katse, nykyään tykkään tuijotella tuonne hevosten niskoihin...
Tuostakin huomaa paljon eroja vaikka toisessa menen satulalla ja toisessa ilman. Ennen käteni meni miten sattui nykyään ne ovat jopa löytäneet jotenkin paikkansa sekä jalkakin on alkanut pysyä paremmin paikoillaan. Hjörkkakin asettuu jo paremmin sekä on rennompi, omasta mielestäni jos hevosen laittaa kuolaimella asettumaan ei se ole yhtä mukavaa kuin se että se itse kulkee niin. Hjörkkahan ei tosiaan paina kädelle ollenkaan vain silloin kun se päättää maastossa että nyt lähdetään ja minä yritän jarruttaa. Mutta esimerkiksi Kasia on tuntunut etupainoiselta vaikka ei yhtä vahvasti kuin koulussa Kingi suokilla. Kingin kanssa on jopa parit kerrat mennyt hermot kun se painaa kädelle ja menee lujaa, tunnin puolessa välissä mulla yleensä onkin sormet ihan jumissa sekä kipeät tämän kanssa.
Koulussa me käydään jokaisen tunnin jälkeen loppu käyntien aikana mikä tunnilla toimi ja mistä olin iloinen sekä sitten missä olisi parannettavaa. Mielestäni tämä on kiva juttu koska jos en itse ole huomannut kaikkea virheitä ja näin opettaja pystyy kertomaan ja neuvomaan. Mutta myös niitä plussia kuulee joka tuo kivan tunteen että sillä tunnilla sentään jotain oli mennyt tekemään hyvin. Olen nyt aika monen tunnin jälkeen kuullut että mun käsi on todella pehmeä sinne hevosen suuhun ja itse sitä esimerkiksi en ole osannut huomata.
Viellä on toki opeteltavaa esim. Jalkojen kanssa ne kun sattuu askellajin muuttuessa vaihtamaan paikkaansa sekä käsissäkin ja olkapäissä. Katsekkin olisi kiva korjata kun aina välillä niskaan satun tuijottelemaan. Ja varmaankin tätäkin listaa pystyisin viellä jatkamaan mutta eiköhän tämä käy nyt tähän. Nytkin tuli jo paljon kirjoitusta ja pitkä postaus.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Toivekuvapostaus osa 2

Nyt on viimeisetkin kuvat ja viimeinen osa. Toivottavasti tämäkin versio kelpaa, laittakaa toki kommenttia tämän kerran lemppareista. Kaikkia pyydettyjä kuvia en sitten ehtinytkään kuvaamaan missään vaiheessa mutta toivottavasti nämä riittävät.
1
2
3
4
5 (nyt on tullut lisää kyllä mutta tämä oli silloin kun kirjoitin tämän valmiiksi)
6 (sama juttu kuin Hjörkan kuvassa ylempänä)
7
8
9
10
Seuraavaan postaukseen! Ideoita mitä kirjoittelisin saa antaa, nyt kun on vähän hiljaisempaa muuten.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Tampereen hevoset messuilta ostokset

Niin ihanan pitkä otsikko.Mutta siis olin tosiaan lauantaina ja sunnuntaina hommissa messuilla koulun kanssa. Piirtelin tauluun ja opetin nahkaan ompelemista. Aikaakin sain aina välillä käydä pyörähtämässä katsomassa ohjelmia ja kojuja. Ohjelmista vain lauantain Islanninhevosten ohjelman katsoin alusta loppuun. 
tässä pari kuvaa issikoista ja laadut on puhelin + halli

Kamera oli mulla kyllä mukana mutta hommista en kerennyt sitten yhtään kuvaamaan. Ostoksia sen sijasta tein ihan riittävästi, osa oli ihan tarkoituksella ostettuja ja osa sitten heräteostoksia niiden hinnan takia. Ohjelmia pystyin hiukan seurata ja pakko sanoa että olivat ne kaikki omalla tavallaan kiinnostavia. Tykkäsin kovasti tapahtumasta vaikka olin vain hommissa mutta ainakaan minua tämä ei haittaa. Nyt kumminkin kuvia ostoksista ja laitan hinnan perään jos muistan sen!
Suojat lumikille 35€
Nameja hepoille (2 pussia hjörkalle) 10€
Lumikille (taas) uusi riimu 4,50€
Kaverille 6,50€
10€ tarkoitus oli ostaa vain yksi mutta oli kiva tarjous että 2kpl 10€
Linimenttiä 10€ johon tuli kaupan päälle haavaspray
Lumikille uusi huopa, saattaa tosin olla ehkä liian iso vaikka on poni kokoa mutta kokeillaan! 15€
Naru lumikille sen vihreään riimuun 2,50€
Kaikki viellä yhdessä kasassa
Ainiin, haluan laittaa teille tänne viellä kuvan jossa on siis meidän koulun kojun taulu johon siis piirrettiin. Muuta mulla tähän postaukseen ei ole. Nyt tulee vähän hiljaisempaa koska tulen olemaan koulussa 3 viikkoa. Mulla on tuolla yksi kuulumispostaus viellä kirjoitettavana ja muokattavana sekä varmaan kerron vähän koulun varsa tilanteesta mutta katsoo sitten. En nyt tätä kokonaan sentään hiljennä! 
Täyteen tuli! 

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Irtohypytystä lumikille

Menin maanantaina Jatilaan Lumikkia liikuttamaan ja tällä kertaa Kata oli mukana. Mentiin melkein heti ensimmäiseksi ajamaan Herkkua radalle ja harmi etten saanut kameralle meidän yhtä pitkää ravi suoraa! Se on yhäkin mielessä miten Herkku lähti täyttä ravia ja pysyi sen koko suoran ajan siinä vaikka kerran meinasi rikkoa laukalle mutta pysyi tosi hienosti ravilla. Olispa se aina sellanen ajaa.

Hoidettiin herkku pois, irtohypytettiin eka Bella jonka jälkeen hain Lumikin irtohyppäämään. Yritin aluksi irtojuoksuttaa Lumikkia mutta ei se hassu ymmärtänyt sitä (taaskaan, ollaan pari kertaa aikaisemminkin kokeiltu eikä silloinkaan ymmärtänyt) joten taluttelin hetken ympäri kenttää ja pari kertaa esteiden ylikin. Sitten aloin päästää irtona hyppäämään ja varsahan räjähti! 
Kun tuo varsa pääsee hyppäämään niin se hyppää ja isosti! Ihan nauratti melkein jokainen sen hyppy kun se meni niin hyvin ja jättinä. Hypytin n. 50cm asti ja vielläkin olisi ollut varaa mutta joku toinen kerta sitten. Varsinkin kun auttajani päättivät jänistää ja jouduin melkein kaiken tehdä yksin. Miettikää nyt miten vaikeaa se on tehdä yksin kun on vielä varsa joka tätä opettelee ja tehtävää on ainakin 2-3 henkilölle vähintään! Onneksi varsa oli Lumikki joka on kiltti ja tykkää hypätä ja on nätisti vaikka ei olisi heti otettu kiinni hyppäämisen jälkeen, jos se olisi ollut joku muu en tiedä olisinko pärjännyt enään. Mutta jos ei aijo auttaa loppuun asti, ei pidä edes lupautua, sen verran ärsytti nyt käytös siinä että ärsytys!! Onneksi Lumikki oli mahtava. Kyyti tulikin aika pian tosin lumikin hoidosta että en muuta kerennyt tällä kertaa tekemään.

Liitäjä