lauantai 22. syyskuuta 2018

Joskus on vaan hankalaa. Vielä kuukausi sitten kaikki oli hyvin, hepat muutti omaan pihaan ja tuntui että nyt kaikki on täydellisesti. Pian siitä kumminkin mun pappa kuoli. Hautajaiset olivat viikon siitä eteenpäin 7.9.18. Parin viikon päästä 21.9.18 vietiin uurna maahan ja päästettiin pappa haudanlepoon. Päivä ennen papan maahan laskua 20.9.18 vietiin meidän 12v jo sokea, hampaaton koira piikille. Nyt se on kivuton ja "paremmassa" paikkaa mutta aukon ja järjettömän ikävän se jätti peräänsä. Koska kaikki tämä on tullut sinänsä päällekkäin mulle enkä ole osannut sillä hetkellä itkeä tai enemmänkin pitäisi sanoa, en osannut itkeä. Niin kaikki vain räjähti eilen illalla. Sain pitkästä aikaa paniikki kohtauksen hevosten tarhassa ollessa. Aluksi vain itkin tavallisesti mutta pian huomasin että paniikki syöksyi päälle. Mulla olisi ollut iltatalli vuoro Hjörkan luona mutta jouduin laittaa viestin etten pääsisi. Pian siitä "räjähdin", olin ihan rikki  kaikki se mitä olin pitänyt sisällä vain räjähti ulos. Itkin, meinasin oksentaa ja yritin vain muistaa hengittää aina välissä kun jo pyörrytti vahvasti. Kasvot ja kädet meni ihan tunnottomiksi ja sormet "vääntyili" ilman tahtoani joka pahensi paniikkia. Voin suoraan sanoa mutta mulla ei ole ollut näin vahvaa paniikki kohtausta koskaan, olen aina saanut sen hetkessä rauhoittumaan kun olen sen tajunnut. Tällä kertaa en saanut sitä rauhoittumaan ennen kuin sain Lumikin mun vierelle ja sain vain nojailla ja silittää sitä rauhassa. Tunnin olin yksin ja itkin ennen kuin sisko ja Veikka tuli luokse rauhoittelemaan. Vielä siitäkin olin tunnin ulkona vain Lumikkia silittelemässä ennen kuin pystyin nousta ja mennä sisälle. Tiedän syyn miksi se oli niin vahva tällä kertaa ja miksi se paheni pian vain itkusta paniikkiin. En siltikään ole sitä valmis kertomaan vaikka kuinka monesti olen halunnut ja meinannut. Ehkä joskus pystyn siitäkin avoimesti kertomaan.

Tähän loppuun haluan vain muistuttaa että muistakaa kysyä tutuilta onko kaikki ok, muistakaa sanoa että on ok itkeä kun kannattaisi itkeä, älkääkä jättäkö yksin silloin kun on hankala aika. Pienet sanat tai asiat voi auttaa niin paljon. Muistakaa kehua itseänne, itseään saa rakastaa.

perjantai 10. elokuuta 2018

Aino ja Lumikki rataesteet

Aino tuli tuossa kohta viikko takaperin menemään Lumikilla pitkästä aikaa ja päädyttiin hyppäämään rataesteitä. Alkuun sai vain alkuverkkailla omaan tahtiin ja päättää verkka esteet joita tuli pari kertaa ennen radan aloitusta. Ekalla radalla oli vain 7 estettä. tokalla sama rata korkeampana ja kolmantena sai mennä viellä 8 esteen radan haluamallaan korkeudella. Kaikki radat meni hyvin ja aina loppua kohti parani vain paranemistaan. Ihan viimeiseksi viellä hypättiin yksittäistä estettä jossa toinen pää oli valmiiksi 60cm korkeudella ja siitä nostettiin aina reikä kerrallaan toiselta puolelta 50cm asti. Poni hyppi aina ihan super hyppyjä esteille eikä näyttänyt kertaakaan kieltämisen merkkejä! Super ratsukko, loppuun saivat vaan päästellä laukassa jotta Lumikki alkoi polkemaan takapäällään ja pyristämään selkäänsä. Loppu ravit Ainon toiveesta ilman satulaa jossa ravailivat vain ponin tahtia.
Päätin nyt laittaa kaikki kuvat vain alle, joten tähän loppuu teksti osuus tällä kertaa.