sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

saako luvan itkeä

Jotenkin nykyään tuntuu että kun olet aikuinen, sinut on kielletty itkemästä. Ainakaan kenenkään näkemättä tai tietämättä. Jenin ja Lumikin kanssa on kesä täynnä ihan mahtavia suunnitelmia ja niiden kanssa menee super hyvin omaan mieleen tällä hetkellä. Jenin jalat parani lämpimällä kelillä ja koko talven kestänyt järjetön jalkojen turvotus helpottanut. Enään ei tarvitse suojia eikä pinteleitä kääriä jalkoihin! Lumikille on kesäkuulle ainakin 2 ihan super mahtavaa suunnitelmaa suunniteltu joista ainakin toinen tulee tapahtumaan 100% varmuudella! Maksoi mitä maksoi!
Ikävöin kyllä näitäkin aikoja aina välillä :(

Mutta miksi haluan itkeä? Haluan itkeä Hjörkan takia. Se alkoi ontumaan yhtäkkiä ratsastaessa. Alkuun sitä ei juurikaan huomannut, tuntui vain jäykältä joka helpotti kun lähdettiin kulkemaan eteenpäin. vikalla ratsastus kerralla (ainakin tähän hätään) se sitten alkoi tuntumaan selvästi epäpuhtaalta joten pyysin Allua katsomaan sen käyntiä. Kuulemma näkyi juuri ja juuri ontumista mutta selkään tuntui ilman satulaa todella selvästi epäpuhtaalta. Käveltiin ja seisottiin sitten vain 20min kentällä ja seurattiin Allun ratsastusta. Illalla omistaja katsoi sen jalat läpi kun vain kerkesi. Löysi turvotusta ja saikku alkoi ja jalan kylmäys 3 kertaa päivässä.
höhlä <3

Nyt ollaan viikko kylmäilty ja ell käynyt sen 2 kertaa katsomassa. Ekalla kerralla oli vain epäilyksiä, tokalla kerralla, tänään, taisi löytyä jotain. En tiedä vielä tarkkaan mitä mutta jotain kyllä löytyi ultrasta. Saikkuilu jatkuu, kylmäillään jalkaa ja saan talutella Hjörkkaa 5-10min päivässä ainakin 2-3 kuukauden ajan jonka jälkeen katsotaan miltä näyttää, voidaanko alkaa ravaamaan. Kiire mulla ei ole sinne selkään vaikka sinne kaipaankin erittäin kovasti! Mulla ei ole kiire päästä ravaamaan, laukkaamaan, maastoon, ei mitään kiirettä minkään kanssa. Ihan sama vaikka pitäisi seuraavat 5 vuotta vain talutella käyntiä lyhyitä aikoja, sen teen kunhan saan tämän tamman kanssa puuhata vielä pitkään.

En kaipaa tällä hetkellä muuta kuin ihanan Hjörkan seuraa, Haluan vain itkeä että kaikki se mitä ollaan tehty menneisyydessä on nyt mennyttä, samoja asioita ei koskaan päästä enään koskaan tekemään. Esteet ja jopa puomit ovat meidän osalta nyt kokonaan tässä. Enempää näitä ei mennä, lauantaina 1.6 oli vika kerta kyn hyppäsin esteitä tämän rakkaan tamman kanssa. Hypättiin pientä ristikkoa ilman satulaa ravissa ja laukassa sekä mentiin pari kertaa puomia. Hypyt tuntui super kivoilta ja siltä kerralta jäi esteistä niin super hyvä mieli. Niin iloinen että meidän vika kerta esteillä oli niin ihana kerta, eikä jäänyt haittaamaan mikään niiltä hypyiltä.

Haluan vain nyt itkeä luvalla, luvalla tietää että meillä on tulevaisuus jossa voin sillä vaikka vain hölkkäillä. Lupa itkeä menneisyyden hetkiä ja tulevaisuuden tulevia tapahtumia. Hjörkasta en luovu, en luovu ennen kuin kuolema on vain vaihtoehto.

Yhdestä asiasta olen varma, Hjörkka saa luvan olla viimeinen vuokrahevonen minkä pidän. Jatkossa vain liikutushevosia ja omia. En halua enään kokea alamäkiä vuokristen kanssa. En haluaisi kiintyä enään yhteenkään hevoseen tai poniin, koska tämä sattuu todella pahasti kun alamäki iskee matkaan. Nyt jatkan Hjörkan kanssa niin pitkään kuin mahdollista on, tämän kanssa en luovuta, pidän kiinni viimeiseen henkäykseen asti!


lauantai 20. huhtikuuta 2019

Paluu pari kuukautta taakse päin

Okei, ehkä vähän enemmän kuin pari kuukautta kun hypätään johonkin marraskuuhun? Kaverini Sanna tuli ratsastamaan Jenillä maastoon. Ennen maastoa otettiin Jenin kanssa kuvia, jonka jälkeen heitettiin tavarat päälle ja lähdettiin maastoon. No maasto meni alkuun ihan ok, Jeni vähän juoksi ravissa mutta oli vielä siedettävä. Lumikki oli kärryillä jossa laukassa pukitteli kunnes sai ylimääräiset energiat pois ja kaikki ylimääräinen jäi ja poni keskittyi omaan tehtäväänsä.







Jeni päätyi siis maastolla olemaan järjettömän ärsyttävä, takapää lensi hiukan, otti lähtöjä ja säikkyi olemattomia. Sanna pärjäsi hyvin yli puolet matkasta mutta oli pakko vaihtaa kuskeja kun Jeni lähti autotiellä jälleen todella ärsyttäväksi ja olisi ollut jopa vaarallista jatkaa näin matkaa. Itse hyppäsin sitten Jenin selkään ja voi apua, se ei koskaan ennen ollut yhtä ärsyttävä kuin silloin!


Mun vuorolla tuli parit autot takaa, ekaa en kuullut enkä huomannut jolloin itse säikähdin sitä mutta Jeni oli oikeastaan ihan hyvä eikä sanonut siitä mitään. Heti perään tuli toinen auto, hitusen lujempaa jota itse osasin jo varoa mutta ilmeisesti Jeni ei tajunnut sitä koska kun auto oli meidän kohdalla, Jeni säikähtää, aluksi meinaa mennä takapäällä ojaan mutta hypähtääkin siitä sitten keskelle tietä. Tässä vaiheessa onneksi auto oli ehtinyt mennä ohi, muuten oltaisiin oltu auton päällä ja sairaala reissu molemmille olisi ollut tiedossa. Onneksi sinänsä ei enään autoja tullut loppu matkalla ohi mutta Jeni säikähteli puolet enemmän nyt kaikkea mahdollista koko loppu matkan.



Jenille oli ehtinyt tulla hiki vaikka vedettiin vain n. 8km lenkki joten Jeni sai kyllä värikkäät loimensa päälle. Ei ollut kamalan kylmä joten ei laitettu toppaa vaan Jenin liila kaulakappaleellinen fleece päälle jonka päälle sadeloimi joka piti tuulen poissa. Tämä loimi yhdistelmä on mun mielestä söpöin yhdistelmä Jenillä!



Koska maasto jäi vähän lyhyeksi ja ponilla oli vielä super paljon energiaa Sanna sai hypätä vielä Lumikin selkään tälle sopivan kokoisena vielä olleena! Kiipeiltiin aluksi metsässä jonka jälkeen otettiin vähän ravia ja laukkaa tasasella ja mäkeen. Poni nautti kyllä kun sai tehdä hommia koska Lumikki on siitä jännä poni ettei seisoskelusta niin paljoa välitä. Liian monen vapaan päälle yleensä ilmoittaa portilla pomppien että hei, huomioi minua!





Ei siellä ponin selässä niin helppoa ole pysyä! Saatte arvella pysyikö vai eikö kuvan jälkeen kyydissä. Jeni oli erittäin innokkaana taustalla tietenkin.






Tunnistatko ponin taustalta sumeasta kuvasta?

Kerran poni jaksoi jopa riehaantua ja ponilla ilman satulaa ponin vetäessä päänsä alas säättömässä selässä, ei siellä kukaan pysy kauaa. Huomaako kukaan yhdestä kuvasta mitään erikoista!?







Vielä kerran metsän kautta vähän kävelyä josta kuvia ja ponin pois hoito. Siitä sitten vain odoteltiin kyytiä.







Kiitos Sanna että tulit! Toivotaan Jenin käyttäytyvän ensi kerralla!


keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Sara, siis kuka?

Lumikilla kun touhuaa Riina niin pitihän Jenillekkin joku löytää joka sen kanssa puuhaisi. Näin löydettiin Sara joka hoitaa/liikuttelee maksusta Jeniä silloin tällöin. 


Treeniä, treeniä, ei meillä vaan selässä istuskella! Varautua saa kaikkeen hölmöilyyn mitä varsinkin ratsastuskouluissa ja tunneilla ei usein tehdä. Koska minun mielestä elämä on liian lyhyt vain katse koholla treenaten hikipäässä koko ajan. joskus on osattava ottaa rennosti ja vähän sekoiltava!




Saralla ja Jenillä oli todella huono alku jopa. Jeni onnistui Saran heittämään alas todella helposti jolloin tamma otti vähän itselleen ylemmän tason tämän mielestä. Ilman satulaa ravista taisi olla eka? sitten Jeni päättikin heti seuraavalla kerralla (???) mennä piehtaroimaan ratsastaja selässään. Samalla kerralla oli onnistunut potkaisemaan mua reiteen jonka johdosta jalka ei ihan samalla tavalla ole toiminut ratsastaessa ainakaan. Sen jälkeen taisikin olla vähän taukoa mutta Jeni päätyi kerran pukittamaan ja siinä taisi tulla kolmas?



Sara on ollut yllätävän rohkea eikä ole tamman kanssa luovuttanut vaikka vastoin käymisiä taitaa olla enemmän kuin onnistumisia? Jeni kun ei ole helpoin tamma mitä voi olla. Käynnissä kuka vaan voi mennä, ravissa sulla pitää olla tasapainoa ja voimaa pitää sut siinä suuressa ja vauhdikkaassa ravissa mukana.



Kuten Riinakin, myös Sara on joutunut tottumaan kameran edessä olemiseen. Kun tuo kamera tuntuu olevan mulla se yleisin asia käsissä silloin kun vain pystyy kuvia ottamaan. Kuvia on mekkojen kanssa, perus ratsastuksesta sekä maastakäsin tai selästä erilaisia poseerauksia.



Vaikka Jeni ei ehkä ensimmäisenä hoitsuna ole se helpoin, rauhallisin, se osaa viedä sydämmen mukaansa omalla tavallaan. Jenistä voisin kirjoitella oikeasti niin paljon minkälainen tämäkin tamma oikeasti on kaikkien kanssa. Se osaa mukautua niin moneen ihmiseen tarvittavalla tavalla. joskus vähän liikaa omia mielipiteitään näyttämällä tietenkin.



Jeni on pukitellut. pomppinut, säikähdellyt ja ollut ehkä jääräpäisin Saran kanssa mutta Saran ollessa päättäväinen on Jeni saanut itselleen hoitajan joka sen kanssa jaksaa puuhata vaikka moni sen kanssa olisi varmasti jo luovuttanut.



Jotenkin en vain osaa selittää niin kuin haluisin Jenistä ja Sarasta. Molemmat yhä totuttelevat toisiinsa omalla tapaansa jolloin kirjoiteltavaa ei ole. Kenties joskus tekstiä muodostuu enemmän kuin kuvia ja ehkä sitä ei tiedä, voihan olla heidät nähdään vielä joskus jossain pitkällä.