lauantai 23. tammikuuta 2016

Jotain uutta ponille

Kuten otsikko kertookin tehtiin Lumikin kanssa jotain uutta lauantaina (23.1). Ponihan on viimein 4-vuotias ja saa alkamaan hyppäämään pientä sekä kisaamaan. Onhan Lumikilla kumminkin jo vuosi ratsastettu ja perusjutut alkaa olla hallinnassa. Puomeja ollaan menty aikaisemmin mutta vain yksittäisenä ratsastajan kanssa, muuten hyppäämistä ja muuta ollaan harrastettu vain irtona sekä agilityssä.
Mutta aloitetaan sillä että jatilaan päästyä otettiin aluksi roope mun koulutyötä varten kuvailuihin sekä tämän jälkeen haettiin Lumikki. Lumikki on hoitaessa jo ihan kiltti, ei hötkyile ja muutenkin osaa seistä aloillaan. Vain takakavioiden kanssa saattaa poni yrittää pääsiskö vähän kiusaamaan hoitajaa. Satulointi eikä suitsiminen tuota ongelmaa.
Roope
Nyt kun on ollut kylmä niin ponilla on paljon energiaa. Maneesiin päästyä alkaa poni hyppelemään mutta lopettaa käskystä. Alkukäynnitkään ei meinaa onnistua ilman hyppelyitä kun poni haluaisi jo juosta vähän kovempaa. Kyllä se onneksi talutuksessa tai vierellä sitten jaksaa malttaa toistaiseksi. Raveissa sitä saa onneksi hallittua eikä poni tavallisesti niissä mitään ylimääräistä tee, vain silloin kun ilmoittaa että haluaisi mennä lujempaa. Mentiin tosin tämä tunti sitten liinassa ja tehtiin paljon käynti-ravi siirtymisiä.
Loppu käynneistä kuva
Kun alkuverkat oli tehty alettiin tulemaan 3 puomin sarjaa eli 3 puomia vain peräkkäin. Vaikka tämä oli eka kerta kun poni tälläistä tehtävää meni, se teki sen kuin vanha tekijä. Pian siihen lisättiin perään kavaletti joka oli korkeudeltaan korkeimmasta kohdasta n. 20cm eli keskeltä n. 10cm. Ei korkeaa vain sen verran että jalat nousee tai ponin mielestä, siitä voi hypätä.

Videota tosiaan otin että saatiin jotain materiaalia kun kuvistakin tuli niin pimeitä. Poni tykkäsi kovasti kun sai vihdoin hypätä ratsastajan kanssa kun tähän mennessä on aina joutunut vahtimaan ettei poni lähde esteitä kohti ratsastajan kanssa. Kyllä, tämä poni tykkää hypätä ihan liikaa! Ehkä se nyt vähän rauhottuisi kun saa alkaa hyppäämään aina välillä ja sen mielikin pysyisi iloisena kun ei koko aika mennä koulua.
Maneesi laadut hämärällä, niin ihanaa. Lumikin eka hyppy laukassa ratsastajan kanssa!
Ravista hyppäsi hienon loikan, tosin ehkä pienellä laukka tahtisuudella ;)
Lumikki vain loppu verkattiin nopeasti ja mentiin kävelemään ulos kentälle loppu käynnit. Ehkä tuo poni olisi valmis kesäksi tuntiponiksi, kun vähän mietittiin ponin tulevaisuutta. Voi siispä olla että jos sen käytös paranee (sen harrastamat energia pomput loppuu) ja kunto nousee pääsee poni kesällä tuntiponin hommiin!

8 kommenttia:

  1. Ihana Lumikki! Ihan huippuja nuo hypyt ekalla kerralla! Ei uskoisi ♡♡♡

    VastaaPoista
  2. Lumikki on kyllä siitä ihana, että kuvista näyttää, että se yrittää aina parhaansa, vaikkei ihan osaisikaan täydellisesti^^ Ihana pikkuponi, siitä tulee vielä tallin suosituin tuntiponi tätä tahtia;)

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja bannerisi on valmis, löydät sen blogini banneripajasta alimmaisena:)

      pollenkirjakarsina.blogspot.fi

      Poista
    2. Lumikki kyllä aina antaa parhaansa! :) Siitä tulee varmasti ihan ykkösponi. Ja kiitos käynpä katsomassa! :)

      Poista
  3. Lumikki , paras poni :-)!

    VastaaPoista
  4. Lumikki , paras poni :-)!

    VastaaPoista