tiistai 12. tammikuuta 2016

Lentävä poni videolla!

Kun poni pääsee pitkästä aikaa tekemään jotain mistä todella kovasti tykkää niin olen ainoa joka on siellä narun päässä roikkumassa.
Tosiaan, kylmän takia en ole tallilla juurikaan käynyt. Hjörkkaa kävin liikuttamassa viimeksi maanantaina valkassa ja muuten se on vain levännyt. Lumikkia kävin lauantaina moikkaamassa nopeasti mutta muuta ei tehty. Sunnuntaina (10.1) sitten päästiin Lumikin vuoden ekan liikutuksen pariin vihdoin! Ja paras tapa aloittaa ponille vuoden liikutukset on jotain mistä poni tykkää, nimittäin poniagility. Lumikki oli ihan innoissaan kun pääsi loikkimaan ja juoksemaan sekä sen muita perus juttuja. Kuvista ei maneesissa tietenkään mitään tullut joten otettiin sitten videota sen sijasta.

Kuten videolta huomaa, ponilla oli energiaa! Poni oli alussa ja lopussa mulla aina pikakoulutuksissa mutta muuten sai olla kaverillani. Tavallisesti Lumikki ei ole noin kauhea poniagilityssä, vaan menee todella kiltisti. Nyt oli vain energiaa jonka takia sitten pompittiin ja pelleiltiin, jarrut kumminkin löytyi aina ja vaikka näyttäisi että poni lähtee käsistä, ei se kertaakaan irti päässyt! Videon lopussa kun se heittää taas pukin ja kuuluu pamaus, niin kyllä, Lumikki osuu kaveriini. Ei onneksi pahasti ja toppavaatetus pehmensi potkua. Kun saatiin agilityt harrastettua otettiin ulkona äkkiä viellä uudet rakennekuvat!
Ainoa ryhdikäs kuva, poni nukkuu
Tai jos ei nuku niin ei ole ryhdissä ja leikkii narulla...
Nyt olen viikon taas koulussa joten kuulumisia tulee sitten kun tulee. Jos haluatte lukea kumminkin jotain niin laittakaa kommenttiin postaus toiveita, otan niitä aina vastaan!!
Ponilla jo kiire sisälle

8 kommenttia:

  1. Ihana video! Hui, säikähdin ton pamauksen kohalla tossa videon lopussa, mutta hyvä, ettei kaverias sattunu pahemmin:O

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaverini on onneksi tottunut temppuileviin poneihin/hevosiin :)

      Poista
  2. Tytöt oli tosi rohkeita, toivottavasti ei sattunut :-)! Ja suloinen Lumikki<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sattunut mitenkään pahasti, mustelma maximissaan tuli. Ja Lumikki on kyllä suloinen! :3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Todellakin! Ja tänä vuonna aletaan hyppimään ratsastajan kanssa niin sitten nähdään onko jarruja enään sen jälkeen ja samaa menoa kuin tässä :D Tervetuloa katsomaan, ilmoittelen sulle jos haluut tulla kattelee!

      Poista
  4. Kivaa varmasti taluttaa tuollaista hurjimusta! :D Kiva postaus ja video (:

    VastaaPoista