maanantai 30. maaliskuuta 2015

Lumikki puomeilee

Torstaina (26.3) oli mulla täysipäivä vähän kaikkea mutta ennätin myös illalla mennä tallille Selinan kanssa. Lumikin kanssa jatkettiin ihan normaalisti, päätin että hoidetaan nyt sitä pohjetta kuulommalle ja se menikin oikeastaan aika hyvin. Alussa oli jotain energia sinkoilua jälleen kun ei ollut liikkunut pariin viikkoon mutta rauhottui ja minulle riitti että menin vain aina hetkiksi viereen (onneksi, minulla on hengityksessä ollut nyt jotain ja saan aivan hirveitä yskän kohtauksia). Ensin vain käveltiin vähän maneesia ympäri kunnes jäätiin keskemmälle jotta pystyin tarvittaessa auttamaan jos taas oli jotain korjattavaa. Siirtymiset toimii jo hyvin mutta Lumikki harrasti alusta asti jälleen niitä sen pysähtymisiä mutta tällä kertaa ne alkoi jäämään pois loppua kohti!

Ajattelin että oltaisiin saatu mentyä reippaasti ravia mutta mentiinkin reippaasti käyntiä, no liikuntaahan sekin on. Meillä oli apuna puomeja jotta pikkunen jaksoi keskittyä ja heti kun se huomasi puomit se luuli pääsevänsä hyppäämään. Sen ilme oli ihan sellanen että nyt pääsee hyppää taas, voi kun sitten se ymmärsi ettei puomit suurene niin toinen meni niin surullisen näköiseksii että hiukan nauratti parin puomin ylityksen jälkeen kun se vaan yritti mennä niitä mahdollisimman toivovana että ne suurenee.
3 kertaa tulossa puomille, voi kun näyttää jo surulliselle :D
Ravissa menikin ratsastajan oman virheen takia vähän puomin sivusta mutta varsa vain näyttää innostuneen siitä!
Lopeteltiin sitten kun maneesiin alkoi tulla enemmän toimintaa, en olisi ihan viellä silloin halunnut lopettaa mutta koska Lumikki ja ratsastaja alkoi ilmeisemmin jännittää isompaa määrää maneesissa oli parempi lopettaa viellä nyt kun ei mitään pahaa tapahtunut ja lopetettiin siihen että tehtiin tallin ympäri peruslenkki ja se jaksoi siellä kävellä hetken. (innostuu joka kerta yhden pikku orin luona vähän leikkimään itsekseen ja haluaisi vain leikkiä sen jälkeen koko ajan, hupsu varsa)

Hoidettiin pois tämä reipas varsa ja mentiin viemään ulos niin päätin ottaa sitten taas rakennekuvan koska saan sillä seurattua sen lihavuuskuntoa ja voih, parin viikon tauko ei ponille tee hyvää, lihavoittunut taas siitä mitä jo oli... Kyllä me siihen hyvään kuntoon viellä joskus päästään!
Samalla tässä tulee näyttelyasennon harjoittelua ja ponihan osaa jo aika hyvin
Lumikin lisäksi jouduin ottamaan tähden käsittelyyn ja huh! se kirjaimellisesti tuli päälle, ekaa kertaa näin sen sellaisena ja vähän jäi mietityttämään mikäs sillä nyt oli kun lopetin sen kanssa touhuamisen. Lisäksi menin kattomaan houdinia ja hartsua kun niitä hoidettiin. Jonka jälkeen aika pian lähinkin, olin vain hetken tallilla mutta kaikkea ehti taas tapahtua.
Ponien hoitajat oli myös siivonnu tarhaa mutta huomanneet liian myöhään tyhjän renkaan
houdin
Hartsu

4 kommenttia: