perjantai 6. helmikuuta 2015

Hoitamista ja ilman satulaa

Hjörkan vuoro!
Kävin sunnuntaina (1.2) ratsastamassa pitkästä aikaa Hjörkkaa. Mulla oli mahdollisuus päästä tuolloin maastoilemaan sillä mutta kävikin niin että aika ei sopinut minulle. Olin juuri menossa kylille ja sieltä jatilaan Lumikkia liikuttamaan. Kumminkin menin sitten Hjörkan ratsastamaan mutta myöhemmin kuin maastoilu ryhmä oli lähtemässä maastoilemaan. Tallille mentäessä mulla oli pitkästä aikaa niin ettei mulla ollut mikään kiire minnekkään! Hain tamman rauhassa ja harjasin oman aikani, vaikka Hjörkalla oli ollut vapaata viikon ja viimeksi menty jotain rennosti niin päätin mennä ilman satulaa.


Kentälle mentäessä liukastelin ja Hjörkka ihmetteli koko ajan vierellä mitä siinä liukastelen ja mietin jo mitä ratsastuksesta tulee. Kentällä sitten en saanut edes porttia kiinni kun se oli jäänyt lumen alle enkä saanut sitä irti joten mentiin se sitten auki ja mietin jo että lähetäänkö ekalla ravi pätkällä ulos portista. No sitten hyppäsin selkään aluksi en edes sinne päässyt kun sain hypätty mahalleni siihen ja tamma lähtee kävelemään toisia heppoja kohti joten alas ja uusinta kokeilu. Käveltiin ja yritin miettiä mitä tehtäisiin. En muuta saanut mieleeni paitsi kävellä ja ravata aina pätkiä ja tehdä väistöjä. Alettiin sitten ravailemaan ja vauhtia oli huomattavasti kun olisi haluttu juosta taas alta pois täysiä. Pian taas mentiin ihan nätisti ja matka jatkui rauhallisesti.
Vauhista otettu joten sen takia tärähtänyt (+otettu puhelimella)
Alettiin sitten tekee väistöjä joita en paljoa ole tehnyt tammalla herkän pohje avun takia. Nyt päätin kumminkin kokeilla ja yllätykseksi väistäminen onnistui todella hyvin molempiin suuntiin! Päätettiin lopettaa siihen hyvään kohtaan ja otettiin hiukan ravia ja käyntiä ja sitten vain sekoiltiin siellä kentällä.
Tästä tuli paljon parempi kun oltiin paikoillaan
Mitä me sitten sekoiltiin siellä kentällä oli lyhyesti näin: Kun taputin molemmilla käsillä sitä sään kohdalle molemmille puolille, Hjörkka pysähtyi. Yritin ohjata pelkällä harjalla ja pohkeella mutta joko kiihdytettiin tai sitten meinattiin kävellä jotakin päin. (Ilmeisemmin se tamma jotenkin luottaa minuun kun se voi kävellä vaikka penkkien ja tötsien päälle ellen ohjaa sitä niiden ohi)
Siellä on yksi tötsä, sen päälle meinattiin mennä pari kertaa

Kun sain omasta mielestä riittävän kauan ratsastettua lähdettiin talliin lämmittelemään lumipyryltä ja aikaa oli melkein tunti ennen kuin kyyti olisi tulossa hakemaan. No siinä sitten hoidin kaikki pakolliset ensin pois tieltä (eli vein tavarat paikoilleen ja näin) ja sitten vain harjailin tammaa ja rapsuttelin sitä. Avasin hännän ja harjan jotka se varmaankin on jo saanut taas sotkettua ja oottaa taas avaamista mutta sain ne täysin auki puolen tunnin harjailun jälkeen. Aikaa oli viellä puoli tuntia lisää joten siinä sitten hiukan kuvailin ja rapsuttelin lisää kunnes piti lähteä.

"Kuvaathan sä mun parempaa puolta?"

6 kommenttia: