Huomenna pääsee jo avaamaan lahjoja, siihen mennessä pitäisi olla ehtinyt myös pakata kaikki ja viedä kavereidenkin paketit kavereille! Aika loppuu kesken!! Eiii!!
Tämänkin luukun keksiminen alkoi olla hiukan kiire keksiä ja toteuttaa, mutta sainpas jotain päähäni ja tässä jälleen loppu tulosta: Parhaita muistoja Leksulta, Hjörkalta ja Lumikilta
Aloitetaan nyt Leksusta: (Jos olet uusi täällä blogissa ehdotan katsomaan Leksun sivun tässä välissä niin olette mukana kuka Leksu oli)
Kun menin ja tipuin Leksulta maastossa, tätä varmaan miettii moni, miten se voi olla parhaita muistoja? En tippunut muuten kertaakaan Leksulta paitsi tuon kerran kun aluksi menin taluttaen metsään, hyppäsin sieltä kiven päältä selkään, hiukan tölttäilin ja possupassailin. Olin juuri aloittamassa vikan tölttipätkän kun puolessa välissä matkaa Leksu laittoi jarrut päälle ja kääntyi äkkiä ympäri, minä tietenkin luiskahdin kyljelle ja kun en siitä takaisin päässyt tiputtauduin lumen ja kuran päälle. Nousin siitä sitten ihan naurussa koska Leksu katsoi juuri sen näköisenä mitä sä siinä teet. Tietenkin yritin hypätä takaisin selkään mutten siinä nauramisessa siihen pystynyt joten päädyin menemään taluttaen takaisin tallille.
Toinen on viimeinen maasto. Lähdin kaverini Saran kanssa lyhyelle maastolle ja muistan miten sain vain pidätellä Leksua suorilla kun se olisi halunnut mielummin juosta. Mentiin maaston päähän, vaihettiin ratsastaja ja muistan vain hölkänneeni Leksun vierellä. Lopuksi päädyttiin kentälle vähän hölkkäilemään ja siitä ottamaan vikoja yhteiskuvia.
Toisena sitten Hjörkka:
Hjörkan kanssa on niin paljon ihania muistoja, maastot, kentällä, pellolla. Hjörkka on antanut niin paljon ihania kokemuksia että parin päättäminen on jopa hankalaa.
Silti yksi parhaista muistoistani on kun lähdettiin maastoon ilman satulaa, ajatuksena lyhyt ja rauhallinen maasto. Meidän rauhallinen maasto muuttuikin kun päädyttiin menemään pidempi reitti ja kelloa katsoessa tajuttiin että alkaa olla kiire ehtiä takaisin. Ajatuksena ei ollut edes laukata koska olin ilman satulaa mutta kiireen muuttuessa turhankin kiireiseksi päädyttiin laukkaamaan tie osuus heti metsä osuuksilta päästyttyä. Ajattelin että hyvä jos pysyn rauhallisessa tahdissa kyydissä mutta päädyttiin melko reippaaseenki tempoon ja laukattiin siihen asti että alamäki tuli esteeksi. Mulla ei ollut yhtään ongelmia pysyä kyydissä ja mikä parasta, jarruissa ei ollut ollenkaan ongelmaa! Kaikissa mahdollisissa pätkissä töltättiin tai ravattiin ja kun oltiin jo riittävän lähellä tallia alettiin kävelemään jotta hevoset ehti hengähtää.
Toinen paras muisto on kun Hjörkka toimi ekoja kertoja itseään kantaen. Hjörkka oli aluksi jopa melko painava edestä kun sen kanssa aloiteltiin, mutta siitä ollaan pikku hiljaa päästy siihen että se ei paina edestä enään ollenkaan. Se ei nyt ollut tämän asia vaan ekat kerrat kun se kantoi itsensä, rehellisesti ja ilman olematta ohjalla koko ajan painamassa. Valkoissa Hjörkan kanssa tavallisesti menee parhaiten, silloin Hjörkka myös kantaa itseään, mutta ei kokonaan rehellisesti vaan enemmänkin on mun käden päällä. Hjörkka aina alku tunnista on yleensä todella reippaalla päällä, silti jarrut erikoisen herkkänä, silloin tiedän että Hjörkkaa voi työstää enemmän kantamaan itseään rehellisesti. Alku tunnista en sitä yleensä saa rehellisesti kantamaan itseään vaan se on juuri lopusta loppu verkkojen aikaan. Näitä kertoja on kumminkin niin paljon etten yhtä kertaa lähe selittelemään.
Kolmanneksi on pakko lisätä kerta kun otettiin mun valmistujaiskuvia Hjörkan kanssa, ei niistä mitään parhaita tullut mutta ihan ok kuvia siskon ottamaksi. En muista yhtään mitä tein alku ajan mutta lopuksi heitettiin sitten mun päästä kypärä pois kun Hjörkka tuntui siltä että pysyn siellä selässä kuvien oton ajan ilmankin kypärää. Otettiin vähän ravia ja käveltiin ja seistiin paikoillaan. Ei mitään ihmeitä siis, mutta silti se kerta jäi jotenkin mieleen kun ei ollut koskaan aikaisemmin tullut oltua Hjörkan kyydissä ilman kypärää.
Lumikilta:
Ensimmäinen irtohypytys, ehkä se kun se oli ponin eka kerta mutta se jäi jotenkin niin hyvin mieleen. Muistan kuinka iloiselta mutta hämmentyneeltä poni näytti kun puomit tulivat eteen. Se ei kolistellut kertaakaan ja esteen jälkeen meni aina ilolla syömään, kujaan vieminen oli aina hankalin osuus kun se olisi vain juossut jo kohti esteitä heti kun näki ne edessään.
Muutkin irtohypytys kerrat ovat olleet uskomattomia kertoja, se vain syttyy niiltä ja jos se kerran kolauttaa poni ottaa herneet nenään ja sen jälkeen ei voi neiti hieno helma muka loikkia enään. Olen yksin sitä hypyttämistä sillä hoitanut tai isommalla porukalla.
Eka koulurata harjoitus Ennin kanssa. Alku tunnin poni vain temppuili mutta heti kun "rata alkoi" se kaikki temppuilu loppui. Se teki kaiken niin täydellisesti kuin silloin osasi ja näytti jopa rentoutumisen merkkejä. Poni näytti kuin olisi aina tehnyt sitä vaikka olikin eka kerta kun sillä oikeasti harjoiteltiin koulurataa. Se vain jotenkin painui mieleen, vaikka loppu tunti sitten piti viellä vähän temppuilla omia leikkejään.
Lisäksi on kaikki hyppy kerrat, ekat kerrat ratsastaessa tai maastakäsittelyssä, maastossa.... Varsinkin huonot asiat jää parhaiten mulla aina mieleen! Mulla on oikeasti todella huono muisti kaikkien hyvien asioiden suhteen mutta kaikki huonot asiat mitä on tapahtunut jää mulle päähän niin helposti. Jouduin näitäkin asioita miettiessä oikeasti miettimään mitä hyviä asioita on ollut ettei pelkkiä huonoja asioita olisi tullut. Mutta tässä tämä tällä kertaa, viellä yksi luukku jäljellä!
Mikä on teidän paras muistonne jonkun hevosen tai ponin kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti