keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi tiivistettynä & mietintää

Aloitan heti tuolla mietintä osuudella koska se liittyy Hjörkkaan, olen jatkamassa tietenkin sen vuokrausta koska meillä on viellä niin paljon opittavaa toisistamme ja aijon jatkaa vuokrausta niin pitkään kuin vain mahdollista. Mutta Hjörkka on ollut nyt hiukan outo, ratsastaessa ja muutenkin sen käytöksessä. Iidan lähdettyä nyt kohta 4 viikkoa sitten Hjörkka on ollut ihan kummallinen. Ratsastaessa ei halua edetä käyntiä lujempaa hyvä jos edes käyntiä! Kun olen selässä pysähdyimme yhtenä päivänä n.30 kertaa kun se itse halusi. Jaloissa ei ole mitään eikä selässäkään tuntuisi mitään olevan. Siltä on jopa kokeiltu onko hiekkaa mahassa mutta ei siellä mitään ollut. Hjörkka on jättänyt ruokiaan syömättä, herkut menee kunhan kädestä antaa tai vahtii että se sen syö. Suussakaan ei ole mitään näkynyt... Nyt ollaan tallinomistajan kanssa mietitty olisiko se vain masentunut kun vanha tuttu kaveri ei olekkaan tullut viereiseen karsinaan tai samaan tarhaan enään vaan jäi sille viimeiselle matkalleen. Harmiksi Hjörkka ei osaa kertoa mikä sillä on, helpottaisi niin paljon kun tietäisi...
"Yksin mä tätä matkaa nyt jatkan, kaverit ovat menneisyyttä, minulla on viellä matkaa kuljettavana. Vanhat tutut vaihtuu uusiin, mikään ei ole ikuista" -Hjörkka
Sitten siihen tämän postauksen asiaan eli vuosi tiivistettynä. Koska Hjörkka ei ole ollut koko ajan mukanani vuodessa lisäsin kollaaseihin sitten jatilan käynti kuviakin ja tietenkin muita heppa taphtumia missä olin. Jotkut kollaasit ovat isompia ja osa sitten selvästi pienempiä koska on minulla muutakin ollut kuin hevosia elämässäni.
 Tammikuu
Tammikuuhun kuului yhä Leksu ja sen liikuttelu ja hoitaminen. Mutta kävin myös reippaasti jatilassa. Jossa ainakin riitti energisiä hevosia liikuteltavaksi ja poneja kuvattavaksi. Myös Emiliin tuli tutustutta silloin ja sen käytökseen.

Helmikuu
Helmikuussa talleillu oli erittäin pientä, kävin vain kerran tallilla ja silloinkin poneja kuvaamassa ja herkkua vähän taluttelemassa. Enpä paljoa Helmikuussa tehnyt tallilla. Osittain ei ollut edes mieli mennä sinne.

Maaliskuu
Talleillu reipastui hiukan. Kävin Jennin vuokrista katsomassa ja kuvaamassa sekä tutustuin uusiin ihmisiin ja hevosiin. Jatilassakin tuli käytyä. yhtenä päivänä tosin aika paljon noista kaikkia tein. Poniagilityä hietsulla joka oli super silloin, herkulla ohjasajoa koska emme löytäneet kärryjä. Sekä aloin lumikin kanssa tekemään hommia.

 Huhtikuu
Hjörkan toka ratsastus ja eka ratsastus kuva siltä. Talleilu oli yhä aika reipasta varsinkin yhtenä päivänä jolloin oli jatilassa koulukisat, olin aamulla mennyt sinne joskus klo 9 aikaan lähdin sieltä parin tunnin päästä Hjörkkaa liikuttaa josta menin suoraan takaisin jatilaan seuraamaan kisoja ja itse ratsastamaan. Kiireinen päivä oli! :D
 Toukokuu
Jatilassa aika paljonkin aikaa tuli käytettyä. Mutten unohtanut missään vaiheessa Hjörkkaakaan. Kaverien kanssa yötä jatilassa pariikin kertaa oltiin tuolloin. Pidin myös yhden estetunnin, oli ihan kivaa ja lumikin kanssa jatkettiin totuttelua.

 kesäkuu
Hjörkan kanssa onnistumisen kuukausi! Paitsi yhdellä tunnilla jolla käytiin, mutta kaikki muut kerrat olivat onnistuneita! Myös jatilassa kävin reippaasti, avustajana aikalailla hommissa. Mutta välillä ihan omasta ajasta siellä ratsastelemassa ja ajamassa. Olin myös koulussa hommissa ja olin pikkusiskon leiriä kuvaamassa yhden päivän ajan.

Heinäkuu
Hjörkan kanssa onnistuu lisää kuukausi, se on vaan niin paras kesällä! Ekat hypyt otettiin ratsastajan kanssa ja mentiin paljon ilman satulaa ja vähän temppuiltiin molemmat. Myös Kasialla estevalkussa kävin joka oli mielestäni onnistunut pitkän (omasta mielestä) tauon jälkeen. Jatilassa tuli käytyä vähemmän mutta Hjörkalla enemmän.

 Elokuu
Jatila kuukausi taas kun olin avustamassa parillakin leirillä. Mutta Hjörkkaakin kävin siinä liikuttelemassa ja parhaansa se silloinkin antoi vaikka vähän temppuili välillä. Jatilassa jatkettiin lumikin kanssa ja pidin tunnin tai pari tuolloin. Tuossa on vaahtokarkki sen takia että minä ja yksi toinen avustaja oltiin saatu päällemme täysin sulaneet vaahtokarkit ja molemmat jätti palovammat molemmille, minä tosin sain pienemmän.

 Syyskuu
Hjörkka kuukausi! En käynyt muistaakseni kertaakaan jatilassa! Hjörkan kanssa oli niitä hyviä ja huonoja kertoja ja ratsastin paljon pikkusella tuolloin. Mutta välillä tuli muutakin tehtyä kuin ratsastettua.

 Lokakuu
Hjörkan kanssa jatkettiin viellä reippaasti mutta ehdin käydä jatilassakin. Kävin kuvaamassa kaverin tunnin ja itse ratsastin siihen heti perään kasian. Kasialla menin koska tarkoituksena oli harjoitella koulukisoihin jotka tosin peruttiin mutta eihän sille voi mitään. Jatilassa käynti jäi tuohon yhteen kertaan harmiksi.

 Marraskuu
Jatilassa vähän enemmän, Hjörkalla vähän vähemmän. Hjörkan kanssa ehdittiin käydä kerran pellolla vähän pyörähtämässä mutta se olikin sitten se. Jatilassa kävin sitten yötä ja välillä ihan parin tunnin ajan. Lumikin kanssa jatkettiin, saatiin ratsastajakin selkään. Sekä tipuin kasialta joka oli hauskaa siihen asti kunnes tipuin seuraavana päivänä samalla tavalla alas.

Joulukuu
Hjörkkaa liikuttelemassa ja kuvailemassa jouluisia kuvia sekä jatilassa käyty myös. Lumikkia opetettu juoksutukseen ja Herkkua pulkkaponiksi. Myös sailalla tuli nallella käytyä jouluratsastuksilla ja tuo hieno tamma toi toisen sijan pari ratsastuksessa! Siksi se vaan on niin ihana yrittäjä aina.

Kiitos kaikille lukijoille tästä kuluneesta vuodesta! 
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!!

8 kommenttia:

  1. hei onko sulla sierrasta niitä kuvia? jos on, nii haluisitsä laittaa mulle niitä vaikka s postiin tai johonkin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on niit mul mut halusikko ne jollekki erilliselle postaukselle vai sinne spostiin? jos haluut spostiin niin annakko jossain sen sun osoittees :)

      Poista
    2. no ihan kumpi on sulle helpompi, mun s posti on ellalinden13@gmail.com :)

      Poista
    3. Sähköpostiisi lähettelin kuvia sieltä ne pitäisi löytyä sitten :)

      Poista
  2. Laitatko mulle ne kuvat Popparista?:) Mun sähköposti on siis jonna.komulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vastasinkin jo spostissa ;) ja olitkin itsekkin ilmeisemmin ne löytänyt :)

      Poista