lauantai 27. joulukuuta 2014

peltoilua rauhallisesti ja tämän päivän ratsastus

Nyt on saatu taas parina päivänä liikuteltua sitä yhtä pikkusta energia palloa. Hjörkka on ollut ihan kummallinen ratsastaa parina kertana. kävin 23.12 peltoilemassa josta kirjoitan enemmän koska siltä päivältä on kuvia ja kävin tänään taas ratsastamassa pitkästä aikaa kentällä joka tuntui kauhean isolta koska se oli aurattu. Kerron tästä päivästä tosin lyhemmin kuvien puutteen suhteen mutta koska tänään oli myös sellainen kummallinen päivä ratsastaa niin kerron siitäkin sitten.

Tiistaina (eli 23) menin katan kanssa tallille, hoidettiin yhdessä nopeasti Hjörkka kuntoon vaikka mikään kiire ei ollut. Menin ilman satulaa vain kahvat tukena jos se jotain suurempia olisi alkanut riehumaan. Kata sai puntata pellolla kyytiin ja mentiin sitten puol ravia eteenpäin kunnes se käynti vaihde taas löytyi.
Hjörkka alusta asti "säikkyi" kaikkea mitä metsästä kuului ja heilui  ja se sitten yhdessä vaiheessa se veti pään tollee virkkuukoukku tyyliseksi ja ihmettelin onko siel metsäs sitte oikeasti jotain mutta ei siel sitten mitään ollut ainakaan ratsastuksen aikana ja hjörkalla ei tuntunut jaloissakaan mitään joten jatkettiin ihan normaalisti paitsi tietenkin koko ajan säikkyen. 
Siel on jotai pelottavaa -Hjörkka

Alettiin sitten taivuttelemaan käynnissä niskaa joka olikin todella helppoa (sekä iso yllätys) ja olin tyytyväinen pikkuseen. Kulki niin hienosti ja olin todella tyytyväinen jokaiseen hyvään pätkään. Yritin sitten jatkaa ravissa sitä samaa mutta loppu tulokset olivat seuraavia
Vaahtopää liikenteessä!
Siel on jotai...
Ei tietenkään säikähtänyt ja yrittänyt lähteä ei, kuka niin muka luulis 
Sitte lähdettiinki vähän lujempaa eteenpäi ja siel ei enää ollukkaa nii helppoo pysyy
Eli ravissa sitten kaikki lähti käsistä melkein, ei enään taipunut vaan yritti juosta täyttä eteenpäin ja säikkyi paljon enemmän. No yritin sen sitten korjata niin että ravin sijasta oltaisiinkin menty tölttiä, saatiin siitä vain yksi kerta nostettua se ja sekin kesti vain lyhyen sivun verran. Mutta se pätkä meni hyvin!
Tölttien jälkeen jatkettiin käynnissä hetki ja pystyin antaa jopa loppukäyntien ajaksi pitkän ohjan. Koska ei oltu menty kauaa eikä niin kään mitenkään rankasti ei tamma tullut edes hikiseksi. ennen loppukäyntejä kumminkin viellä taivuttelin käynnissä ja taas taipui ihan hyvin. Käynnissä siispä ei mitään ongelmaa mutta heti kun mentiin jotai muuta askellajia ku käynti meno oli erilaisempaa....
loppukäyntejä
Lopputaivutteluja, iloinen olin sitten tuohon lopetukseen

Sitten eilen (26.12) tallinomistaja oli käynyt maastossa Hjörkalla mutta en tiedä sitten miten siellä meni. Tänään kävin kumminkin kentällä liikuttamassa jo pimeällä Hjörkkaa. Olin ilonen että päätin laittaa satulan koska liikkuminen oli täysin ei Hjörkkamaista! Hjörkka liikkui käynnissä mutta säikkyi omaa varjoaan ja lumivalleja ja almiina heppaa. Ja heti kun yritin yhtään ravata aluksi tai töltätä Hjörkka pysähtyi ja alkoi peruuttamaan tai yritti kovasti pukittaa. Pari kertaa se onnistui peruuttamaan mutta sain sen lopulta liikkumaan eteenpäin. Sain kumminkin sen liikkumaan tölttiä ja ravia lopputunnista taas nätisti mutta tosi tahmean laiskan tuntuisesti. Oliskohan sitten selkälihakset jumissa taas... Huomenna olisi tarkoitus taas mennä ratsastamaan sitä ja tekemään iltatalli ja ennen sitä jatilassa käymään!

2 kommenttia: