keskiviikko 3. joulukuuta 2014

joulukalenteri luukku 3, blogitallin haaste


3 luukku, viellä jaksaa! päätin tehdä nyt blogitallin haasteen tähän luukkuun. Aiheena on tällä kertaa joulukuun suunnitelmat joten uskoisin aiheen sopivan hyvin luukkuunkin :) Ohjeet löydät täältä!!
Minun joulukuun suunnitelmat menevät näin:

Hevosten kanssa:
Käyn jatilassa ratsastamassa/ hoitamassa hevosia ja poneja, nyt parin vuoden ajan tehnyt tätä. Hevosilla energiaa mutta silti kuuntelevat ja näkee tallilta tuttuja! Sekä saa söpöjä kuvia.
Hjörkan kanssa maastoon (ainkin kerran!) mukavaa vaihtelua kentän/pellon sijasta. sekä siellä se on kuin toinen tamma, hyvällä tapaa! Hjörkan kanssa oloa muutenkin, viedä sille herkkuja, leikitään kentällä/ tarhassa, jutella niitä näitä mitä muille en kerro tai vain kentälle pyörimään ja kohottamaan käytöstapoja.
Sailan tallin pikkujouluissa ratsastus, koska se on vaan niin kivaa kun käy vanhalla tutulla tallilla ja saa mennä kellä on toivonut kivan tehtävä radan. Sekä tänä vuonna päätin kokeilla kaverin kanssa pariratsastus kilpailuun osallistua, katsoo mitä siitä sitten tulee.
Kun kilpaillessa vain käveltiin sai vähän pidempikin mennä pienellä

Muuten vaan joulukuussa:
Siivota huone ja laittaa joulukoristeet paikoilleen, koska en ole tehnyt sitä vielläkään...
Nauttia joulusta kaikella tapaa, rentoutua ja nauttia olosta kotonakin vain lepäämällä.
Tähän asiaan on meidän kolli kyllä ammattilainen, varsinkin kun lelut ovat vierellä tuomassa turvaa
Tuon nukkumis kuvan jälkeen varmaankin seuraava asia mitä odotan aina innolla jouluna on odottaa lumen tuloa, koska lunta on nyt vain tullut ja mennyt...
Tehdä siskon kanssa jotain kivaa kotona (esim. luistella omalla lammella kunhan se ensin jäätyy) kyllähän siis siskon kans tulee tehtyä muutenkin kaikkea mutta jouluna on paremmin aikaa kun ei ole aina kyytiä tallille jolloin asustelen jotkut päivät vain kotona 4 seinän sisällä sisko kaverina.
saada hylätyt kokeet tehtyä, joita on 2, ratsastuksen näyttö joka peruuntui minulla kun lensin alas ja kuljetuksen koe josta koko luokka sai hylätyn! Sitä kyllä vähän ihmeteltiin kaikki...
Tutustua johonkin uuteen, hevoseen, ihmiseen, eläimeen johonkin vain uuteen olisi taas kiva tutustua.
Tähän pikkuiseen tutustuin pari vuotta sitten muistaakseni, moni joka on käynyt jatilassa varmasti tuntee tämän pikkuisen
oppia jotain uutta, ratsastaessa tai ei. Vaikka jotain kieltä tai miten laukan vaihdot saa siististi vaihdettua.
sitten jotain tavallisempaa monessa perheessä eli tehdä jouluperinteitä, etsiä kuusi omasta metsästä, koristella se, leipoa, hankkia joululahjoja ja paketoida ne.

Luukun 3 positiivinen asia vuodesta 2014:
Uuden oppiminen, olen oppinut niin paljon uutta tänä vuonna!

Päivän kysymys:
Onko hjörkalla arpea?

2 kommenttia:

  1. on arpi! en tiiä voiks näihin viel vastaa mut vastaan silti! :D

    VastaaPoista