tiistai 4. huhtikuuta 2017

Valkka päivä

Kävin pitkästä aikaa valkassa (23.3) Hjörkalla, valkka ei mennyt ihan niin hyvin kuin toivoin. Hjörkka oli laiskalla päällä ja todella etupainoinen sekä ei rentoutunut kunnolla jolloin en saanut kunnolla asetettua ja jouduttiinkin enemmän työskennellä sitten sitä että se kuunteli minua ja teki töitä. Lopulta kumminkin valkasta jäi ihan hyvä mieli vaikka paremminkin olisi voinut mennä.
Oli hiukan sateinen sää niin päädyin heittämään sadetakin päälle, ei ole oma niin oli vähän iso...


Työskenneltiin paljon ympyröillä ja suurin osa ajasta käynnissä väistöjä ja asetuksia. Ravia otettiin melkein yhtä paljon ja tölttiä vain sen verran että saatiin otettua parit nostot ja siinä pienet pätkät ilman että Hjörkka itse siirtyisi raville tai käyntiin. Laukkaa ei otettukkaan ollenkaan mutta se ei haittaa. 
Ihana toi HJörkan kuola tässä kuvassa





Mitenkään ihmeellinen valkka siis ei ollut, kun Hjörkka oli vähän hankalalla päällä. Milloin ensi kerran on valkka mahdollisuutta en tiedäkkään. Olen ollut nyt Turussa (tai Turun lähettyvillä) viikon ja ikävä Hjörkkaa ja Lumikkia on jo suuri! Uusia kuviakaan ei ole tullut mutta onneksi viellä yhdestä ponin liikutuksesta on kuvia, sen verran paljastan että poni ei ole Lumikki eikä Hjörkka.
Viellä kuva kun saatiin töltti pyörimään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti