lauantai 6. elokuuta 2016

Leirit loppu, poni vapaille

Nyt kun kesäleirit on loppunut, perjantaina oli vika päivä, poni pääsee vihdoin ansaitulle kesälomalleen! Mutta ei siitä nyt enempää, ponilla on toivottavasti 2 viikkoa lomaa jolloin tällä välillä poni saa vain lepäillä niin että toivottavasti sen innostus takaisin ratsuksi hiukan kasvaisi.
Olin maanantaina ja tiistaina seuraamassa ja auttelemassa ponin kanssa, postauksen kuvat ovat tiistailta.



Tiistaina oli estetunti jossa Lumikki oli mukana, poni teki parhaansa tietenkin jälleen tunnilla ja oli niin hauska katsella kun poni veti omia suuria loikkiaan pienemmillekkin esteille. Lumikki on nyt kesän aikana hypännyt niin paljon että jos mahdollista yritän pitää loppu vuoden mahdollisimman vähän esteitä sen ohjelmistossa. Taaspa koulu ja maastoilu puoli lisääntyy, sekä toivon mukaan saadaan vähän kisoja ohjelmistoon mukaan, ulkopuolisia sekä kotitallilla!





Mulla on Lumikin läpiratsastuksesta, kun Enni tuli ihanasti ponin ratsastamaan, tulossa postaus, mutta ajattelin kirjoittaa sen sitten vähän tarkemmin mitä nyt tehtiin sillä kertaa. Ajattelin myös vähän avata teillekkin sitten siinä postauksessa miten Lumikki on kesän aikana muuttunut. Tähän postaukseen en nyt oikeastaan tekstiä keksinyt koska menin ja kirjoitin tämän vähän turhan myöhään jälleen. Toivottavasti silti tykkäsitte edes pomppu kuvista, ainakin itse tykkään aina katsoa Lumikin hyppäämistä niin kovasti, että toivottavasti tekin tykkäsitte!

4 kommenttia:

  1. Meneepäs Lumikki tosi hienosti:D

    VastaaPoista
  2. Voi kun Lumikki on ihana hyppääjä ♥ Selvästi se on innokas esteille :)

    Väsäilin sulle muuten uuden bannerin! Siinä on ns. "lähikuvassa Lumikki" ja tekstissä sinä ja Hjörkka :) tuli siitä aika outo, kun toi Hjörkka just ei tuu niin selvästi esille tästä bannerista, mutta no, ehkä se kelpaa? Voin väsäillä kyllä uudenkin... :D Banneri löytyy muutes jossain vaiheessa mun blogin uusimmasta postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikki rakastaa esteitä :D ja kiitos, käynpä kurkkaamassa! :)

      Poista