keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

2 vuotta yhdessä

Juurihan minä vasta aloitin tämän ihanan tamman kanssa, nyt on mennyt silti 2 vuotta yhdessä! Tämän vuoden aloitus on ollut hiljainen meidän kannalta, en ole ehtinyt osittain koulun takia ja osittain Lumikin takia käymään sitten tällä tammalla. Silti Hjörkka on aina ollut siellä ajatuksissa ja kaikkea on tullut mietittyä mitä tekisi sitten kun säät paranee. Mutta nyt ei sattunut kenttä olemaan missään parhaimmassa kunnossa mutta silti mentävässä joten siinähän sitten meidän vuosipäivän vuoksi pyörittiin!
Alkukäynneissä voi viellä ottaa ihan rennosti
Menin ilman satulaa ja vaikka kenttä ei parhaimmassa kunnossa ollutkaan saatiin mentyä kaikki askellajit läpi. Jopa töltti toimi tällä kertaa ilman ongelmaa!


Tölttiä

Tölttiä, jalka nousee
Lisätty töltti
Laukassa sitten Hjörkka melkein räjähti, minulle jo tuttua, se heitti päänsä laukassa yhtäkkiä ihan ylös että jos nojaisi liikaa eteen siitä saisi päin omaa naamaa. Mutta kyllä se sitten laukkasikin todella hyvin mitään pään heiluttelua. Jarruissa oli hiukan ongelmaa tosin energian takia, mutta jalat eteen laitettuna tarkoittaa yhä jarruja ja Hjörkkahan jarruttikin sitten välillä turhankin reippaasti.
Tähän tapaan on kiva laukkailla, kameli <3


Kyydissä pysyttiin vaikka temppuilua olikin taas liikkeellä, Hjörkka on aina vain niin paras, temppuilee tai ei! Eikä minuakaan enään sen tuo energia pelota, koska nytkin loppu käynnit lähdettiin pienelle käynti maasto reissulle, ilman satulaa tietenkin.

Yritti se hiukan kouluhevosta esittää
Lisättyä ravia
Vaikka en olekkaan hyvä ratsastamaan ja vaikka Hjörkkakaan ei ole tasokkain mahdollinen hevonen, se on vain paras! Olen sille kumminkin opettanut jo niin paljon, esteitä, länkkää, koulupuoleltakin vähän haastavampaa mitä se ei ennen osannut yhtään, sekä ehkä se minulle tärkein, luottamus meidän kahden välille. Nytkin en ole noussut tämän tamman selkään niin pitkään aikaan, mutta tietenkin vuosipäivän kunniaksi sekin piti tehdä. Kesällä sitten toivottavasti jatkamme este harjoitteluamme, parannumme koulupuolella, ja niin monta muuta asiaa. Mutta nyt vain jatketaan tämän tamman kanssa eteenpäin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaa meille kahdelle!
Vauhdikasta viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihana Hjörkka! Hienoja kuvia! Toivottavasti teidän yhteistyö jatkuu vielä mahdollisimman kauan!♡

    VastaaPoista
  2. Onnea kahdesta vuodesta<3! Ihana Hjörkka :-)!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea teidän vuosipäivästä, toivottavasti tienne vie pitkälle❤ Ihana postaus, on se vaan niin suloinen❤

    VastaaPoista