perjantai 14. lokakuuta 2016

Kisoja ja tajuamista

Kuvia tässä postauksessa nyt ei tule kauheasti olemaan, mitä nyt yksi kuva kun verkattiin ja vähän vanhempia kuvia siitä kun vasta aloitettiin hyppääminen tämän tamman kanssa. Mutta asiaan!

Meillä oli meidän tallin pikku porukallamme estekisat jotka päätyi tämän vuoden vikoiksi hypyiksi samalla. Ihan sen takia että ei näitä tallin issikkoja ole luotu siihen hyppäämiseen vaan juuri askellajien ratsastukseen, maastoiluun ja muuhun enemmän jalat maassa pitävään. Kumminkin on hauskaa kun ollaan saatu mahdollisuus siihenkin että voidaan hypätä edes sitä pientä näiden kanssa. Ehkä ensi vuonna suurempaakin jos selvitään ensin joulusta ja keväästä ilman uusia jalka- tai muita vammoja.


Kisoista sen verran että verkassa Hjörkka oli ihan ok, välillä vauhtia oli liikaa ja sisäpohje ei mennyt läpi, no pohkeen sain toimintaan kun raippa oli mukana menossa mutta vauhtiin ei auttanut muu kuin jarruttelu ja sellaisten tehtävien teko että saatiin niitä jarruja sitten hallintaan. Mentiin sitten ekana pienessä luokassa johon itse osallistuin, iso luokka kun oli liian iso meille viellä ainakin tänä vuonna. Ekana luokassa oli puomi, ristikko lävistäjällä, sarja lävistäjällä ja pysty. Lyhyt luokka joka sopi hyvin meille, kun meinasi voimat kadota jo ennen vikaa estettä Hjörkalta. Ei se kumminkaan mitään pitkiä ja montaa hyppyä ole tottunut menemään koskaan. Meille tuli pari miinusta kun ekan ristikon yli päästäessä tuli jarru ongelmat eli lähdettiin liian lujaa, tähän ei auttanut muu kuin kääntää lyhyempi tie jolloin oli päätettävä teenkö ylimääräisen voltin ja keräännytän aikaa vai rynnätäänkö esteen läpi. Ei ollut vaikea päätös, voltti rauhassa johon perään sitten rauhassa sarjalle ja luokka loppuun. Vikalle sitten pudotettiin kun ei enään meinannut Hjörkalla voimat riittää! (Aina hyvä vitsi meidän talliporukalla, Hjörkalta muka voimat loppuisi!) Alla video radasta, tai no hypyt niistä.

Linkki videoon tässä!

Näin sitten kisojen jälkeen aloin miettimään että hei, mehän ollaan esteissä parantunut ihan hirveästi (tai ainakin Hjörkka, ratsastaja on taaspa mennyt vain alas päin omasta mielestä!). Ennen vain nostettiin jalkaa ja mentiin niin yli, koskaan ei niinkään hypätty yli. Jalka nousi, mutta hyppyä siinä ei tullut! Nykyään ei enään jalat vaan nouse, ne jopa hyppää ja ei ainakaan enään ihan hirveän usein astutakkaan vain esteiden yli. Ihanaa tajuta että mitä tässä parinkin vuoden aikana on ehtinyt opettaa tälle hevoselle, jotain täysin uutta. Ei kai tässä muuta voi kertoa siitä miten ollaan kehitytty hyppäämisessä joten jätän vain kuvat ja videon tuohon alle. Ootteko te ollut kisaamassa tai muuten vaan hyppäämässä tässä vähään aikaan?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti