maanantai 22. elokuuta 2016

Kesäni 2016

Nyt kun oikeastaan kesä on loppu ja syksy alkanut (vaikkakin mulla kesäloma vähän niinkin jatkuu), on aika päivitellä blogi siihen mitä kesän aikana on tapahtunut. Minulle tämä kesä oli yksi parhaista, vaikkakin kaikkea en saanut tehtyä mitä suunnittelin. Joskus alku kesästä kerroin tänne että tulisin Lumikin kanssa kokeilemaan jotain ihan uutta, se oli uittaminen. Mutta tämä peruuntui kun kesäleirit alkoi ja ponia otettiin joka viikko tunneille. Olin myös ajatellut viedä ponia ulkopuolisiin kisoihin, mutta nekin peruuntui leirien takia. Lumikin osalta siis sen kesä toimi pelkästään leiritunneilla, Lumikki kävi kaikilla muilla tunneilla paitsi maastoissa sekä loppu kesästä poni ei ollut enään oikeastaan leikkitunneillakaan mukana. Näihin oli ihan turvallisuus syyt takana, miksi sitä ei saanut maastoon esimerkiksi.


Ennen leirejä käytiin parit kisat




Lumikki oli siis mukana melkeinpä kaikessa muussa, koulu-, puomi-, estetunneilla. Alku kesästä oli myös leikkitunneilla, sekä oli mukana melkeinpä joka viikko kauneuskisoissa ja radan ympäri kävelyssä (eli hoitsumaastossa). Lumikki oppi kesän aikana paljon uutta, niitä hyviä ja huonoja asioita. Sekä ainakin välillä teki vähän jotain mitä viellä sen ikäinen ei olisi saanut tehdä. Kumminkin Lumikki on tehnyt parhaansa koko kesän ja tippumisten määrä kasvoi ainakin kolminkertaiseksi!




Kaipaan hyppäämistä, haluun takas hyppää! Vaikka ihan pieniä vaan


Hjörkan kanssa olin suunnitellut niin vähän mutta silti jotain. Mutta kaikki vähän kuin lähti pois kun jalka meni tammalla. Alku kesästä mulla ei ollut innostusta ratsastaa yhtään, sen jälkeen oli mökillä ja leirillä. Kun olin taas kotona ja innostusta ratsastukseen niin Hjörkan vuoro oli ottaa lomaa, meillä ei siis tämä kesä ole mennyt yhtään kuin haluttu. Mutta ehkä ensi vuonna! Nyt syksyn ja joulun ajan oikeastaan vain tehdään mitä pystytään ja kehitetään lihaksia takaisin ja jalkaa takaisin rankempaankin käyttökuntoon.



Kaipaan tätä, mutta pikku hiljaa!

Miten muu osa kesästä kun en ollut Lumikin, Hjörkan luona tai mökillä. Ypäjällä tuli käytyä parikin kertaa, kaverien kanssa tuli nähtyä ja muutenkin pyörimässä vähän kaikkialla. Minnekkään pitkälle ei tullut lähettyä kesän aikana. En nyt enempää kirjoittele taaskaan vaan alle jätän videon ja yllä olikin paljon kuvia. Mitä teidän kesään kuului?

2 kommenttia: