sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hei! Me hypätään!

Kyllä, me otettiin Lumikin kanssa vihdoin sen ekat hypyt ratsastajan kanssa! Eiliseen verrattuna koulupuoli ei mennyt yhtä hyvin, mutta kumminkin ei mitenkään huonosti mennyt. Aluksi mentiin ihan puomeja mutta loppua kohti nostin ristikoiksi sekä yhden pystyn. Pari kertaa tultiin esteille laukassa, mutta suurimmaksi osaksi ravissa. Pystyä nostin kerran pari reikää korkeammalle jolloin oli n. 30-40cm mikä on suurin mitä nyt tullaan menemään tänä vuonna ponin kanssa. Poni olisi vain halunnut jatkaa hyppäämistä mutta lopetettiin siihen että ponilla näytti olevan kivaa. Kuvia tuli niin paljon etten enempää kirjoita vaan jätän kuvat tuohon alle ja kuvatekstit niiden kanssa.







Poni keksi että niistä voi hypätäkkin

Takajalka ainakin nousee!

Liidokasta ravia

En yhäkään ymmärrä mitä tuossa kulmassa kävi! yhtäkkiä ratsastaja olikin kaulalla ja arvatkaa, tippuiko ratsastaja?

Tarkennus ei ehtinyt ajoissa mutta pakko säilyttää kuva, ponin ensimmäinen ristikko! :3


Ponin eka pysty! Huomaa että Lumikki on harjoitellut jo irtohypytyksessä pystyjä kun meni heti niin hienosti!



Sitten suurensin pari reikää, siitähän poni innostui! Pieni ilmavara ponilla tietenkin apuna!
Ponin ilme kertoo kaiken
Viellä kerran, ponihan nauttii
Pitkät loppu käynnit

Lumikki oli niin iloisen näköinen kun pääsi hyppäämään, jos ponilta kysyttäisiin olisiko se viellä jatkanut niin se varmaan vain olisi mennyt ja mennyt. Suurempaa ei ponilla nyt hypätäkkään, koska ikää ei ole kumminkaan viellä paljoa ja ponin lihaksisto vasta kasvaa sekä monta muuta on viellä kasvu vaiheessa. Jatketaan koulu puolella taas hetken aikaa ja jossain vaiheessa innostetaan ponia taas puomeilla ja esteillä. Katsoo jos mennään ensi kuussa joihinkin pieniin estekisoihin harjoitukseksi kun yksi luokka olisi puomi/ristikko joka kelpaisi myös Lumikille. Mutta näitä katsotaan sitten lähempänä.

6 kommenttia:

  1. Ihana Lumikki ja ihanat kuvat :-)!

    VastaaPoista
  2. Ihan huoppiponi!♡ Tosi hyvin hyppää!

    airuskajahepat.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Lumikkihan alkaa kulkea jo todella hyvin ratsastajan kanssa:O Ihan mahtavia kuvia ja hyppyjä, siitä tulee vielä kaikkien lemppariponi:3

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikki kehittyy koko ajan vaan paremmaksi! Siitä tulee kyllä ihan ykkösponi :3 <3

      Poista