perjantai 28. elokuuta 2015

Kun tuntuu siltä että voisi palata alkeistunneille

Hieno otsikko tosiaan jälleen. Kävin maanantaina (10.8) Hjörkalla ja huomasin heti ettei vaikeammat asiat tai edes ne helpoimmat asiat toimi. Hjörkassa ei ollut mitään vikaa, se liikkui eteenpäin (paria stoppia laskematta) ja antoi parhaansa. Minä taas olin ihan sekaisin siellä selässä ja tuntui siltä että edes sen pohkeen antaminen ja ohjat oikealla pituudella koko aika ratsastus ei onnistuisi. Minulla on omasta mielestäni ihan hirveä istunta ja varsinkin olkapääni ovat ongelma.
(Varsinkin kun yksi kerta Emil päätti olla niin tyhmällä päällä että kun pidin siitä kiinni niin se veti olkapääni hiukan pois paikaltaan hypätessään ylös ja eteen vauhdilla, selina taidat muistaa tämän kerran? Ja siitä asti olkapää on mennyt ratsastaessa kipeäksi)

OLKAPÄÄT!! murrr....
Hjörkan kanssa tosiaan taivuteltiin ja otettiin askellajit läpi, kerran ei edes jarrut meinanneet löytyä laukassa joka on harvinaista varsinkin kentällä. Laukkaaminen kentällä on Hjörkalle jotain mitä se ei tunnu ymmärtävän ollenkaan ja no tälläkin kertaa keksi siinä omiaan. (Pahoittelut muuten myös kuvien laadusta, kameran laatu on tippunut ihan hirveästi, pitäisi ostaa uusi...)
Menispäs se aina noin ilman keksimättä sitä että kun lasken pään näin voin pukittaa

Niin hieno <3

En oikein tiedä mitä ratsastuksesta kertoisin koska itse en osannut omasta mielestäni ratsastaa ollenkaan kun taaspa Hjörkka meni niin hienosti. Pitää varmaan palata ratsastustunneille loman ajaksi ja opetella äkkiä uudestaan ratsastamaan ennen kuin palaan kouluun.
Ei tälläkään kertaan muuta, seuraavaan postaukseen siis!

Olen tosin nyt jatilassa viikon ajan käynyt tunneilla, siellä on saanut kyllä asioita palauteltua mutta jotenkin silti en ole saanut ihan kaikkea vielläkään entiselleen. Pidemmät tauot ei ole tehnyt hyvää nyt kesällä. Hjörkaltakin on taas kirjoteltavaa mutta se että ne on kamerassa viellä ja kaikki video materiaalia niin voi olla kestää hetki niissä. Ei mulla muuta tähän loppuun. Vain näin lisäys teksti jälkikäteen kirjoitettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti