maanantai 27. heinäkuuta 2015

Hjörkasta kuulumisia, kyllä vihdoin!

Hei pitkästä aikaa! Yritän nyt tätä hiljaisuutta hiukan rikkoa tänne kirjoittelemalla. Tällä hetkellä ei ole kuva pulaa eikä kirjoitus mutta taaspa aika pulaa on ollut. Mulla on nyt 3 eri liikutuksesta kuvia ja kirjoitettavaa mutta en ole viellä niin paljoa aikaa saanut itselleni aikaiseksi. Nyt tuli taas yksi yö valvottua ihan tänne kirjoittamisen takia. 

Aloitetaan siitä että perjantaina (24.7) kävin pitkästä aikaa Hjörkalla. Hjörkkaa ei oltu ollenkaan liikuteltu ennen tuloani ja se oli vasta päivä ennen tuloani juoksutettu ja kengitetty ympäri. Kaikki ihan vaan sen takia että olin taas tulossa ratsastamaan, kyllä tuo on niin ihanaa, paras vuokris kyllä ikinä! Mulla oli kaverini Janina mukana (girlydemon) joka sitten kiltisti autteli minua ja kuvasi kaiken lisäksi, kiitos hänelle siitä siis!
Aluksi juoksutin Hjörkan maastakäsin, no vauhtia kyllä löytyi mutta niitä tuttuja pukkeja ei kyllä löytynyt ollenkaan koko juoksutuksen aikana vaikka oli kuulemma juuri torstaina juossut kuin hullu ja heitellyt takapäätään niin paljon kuin vain hevonen saattaa pystyä. No kun olin varma ettei siinä ole mitään vaaraa hypätä kyytiin niin sinne kipusin sitten ilman satulaa pomppimaan. 


Alotettiin yhdestä puomista ja päädyttiin kavalettiin ja pariin puomi kasaan

Hei sehä jopa hyppää! 
Ja viimeiseksi tälläistä
Aluksi käveltiin pitkään kunnes sitten aloin hiukan ravaamaan ja ikävä sitä pomputtavaa ravia on kyllä ollut, että vaikka miten välillä meinasin liukua alas sieltä nautin kyllä kyydistä niin kovasti. Sitten lisäksi tultiin paria puomia jotka laitoin maahan jotta jalat nousisivat heti alusta asti.


Kesken ravailuiden alkoi tuo ihana sade jonka näkee jopa alemmasta kuvasta, oli ihan kuin sumu pilvi olisi tullut päälle, pysähdyttiin hetkeksi ja on kyllä tuo hevosten mieli niin hassun viisas, alemman kuvan suunnasta kun tuuli ja sade iski niin siinä kun seisottiin ihmettelin aluksi mitä se alkaa alla kääntymään mutta se käänsi vain takapäänsä tuulen suojaksi. No siinä hetki seisottiin ja odotettiin että sade lakkaa, ei kauaa niin päästiin hetkeksi viellä ravaamaan ja otettiin sen jälkeen loppu käynnit.

Siinä sadetta odotellessa että se lakkaa
Kun kerrankin kokeiltiin saada hyvia poseeraus kuvia kauhea tuuli iski ja Hjörkka ei ollut ollenkaan kuvaus tuulella...
Yritän viikonloppuna taas päivitellä mutta katsotaan. Toivottavasti tälläinen kuulumis postaus kelpasi näin pitkästä aikaa :) Pahoittelut myös kauheasta teksti määrästä, mutta nyt menen nukkumaan ja huomenna aikainen herätys.

6 kommenttia:

  1. Jee kiva kun kirjoitit! Hjörkka on kyllä niin ihana ja söpö! Hienoja kuvia myöskin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nyt blogia vähän elossa pitää yrittää pitää :D Hjörkka kiittää ja se on ;) Sekä kiitos!

      Poista
  2. Kiva postaus ja tuo toisiksi viimeinen ja viimeiset kuvat ovat todella hauskoja.
    Ratsastat hyvin.
    Minäkin rakastan issikoita.

    Mun blogi: http://tahtiaskartelujatallilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :) Issikat on kyllä ihania!

      Poista
  3. Kiva postaus! Ite pääsen ratsastamaan vasta 3 viikon päästä ja nyt iski kauhee halu kavuta selkään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä se aika menee pian jos keksii muuta vaikka itekkin voisin kaiken ajan käyttää ratsastamiseen itse :D

      Poista