perjantai 24. tammikuuta 2014

Tippuu, lentää, jalat ylös kohti taivasta!

Kävin Jatilassa torstaina, seurana Selina.
Tallille menin kumminkin aika aikasin että Selina oli koulussa yhä. Ja aikaa oli päälle 3 tuntia melkein 4 tuntia aikaa ennen kuin Selina tulisi.
No kuvailin ulkona heppoja yli tunnin ja kävelin ympäri tallin pihaa kattelemassa niitä ja kävin aika usein sisällä lämmittelemässä varpaita ja sormia.
(VAROITUS! kuvia on paljon aluksi, lopuksi ei enään)
Tykkään tästä jotenkin ku toi jaro on tuol taustal vaanimassa!
söppänä! :3
"mitä sä kuvaat?"
"katso syvälle mun silmiin, näätkö iloa vai vihaisuutta?"
Kun kello tuli jotain lähelle 4 alkoi ihmisiä ilmestymään tallille. Ja vähän päälle 4 Selinakin ilmestyi. 
Haettiin ensin emil sit vasta sierra. Selina meni Eemilillä ja minä hoidin sierralle liikutuksen maastakäsin.
Hoidossa kesti yli tunnin koska eemilille ei keksitty varusteita. (käytetään hetan varusteita mutta koska heta oli menossa tunnille niin ei pystytty ottamaan)
No laitettiin sitten herkun varusteet, sierralle omat. Mentiin maneesiin jossa aluksi ajattelin ottavani puolet tunnista maasta ja puolet selästä. Mutta jäikin tunti vain puoleksi ja pelkäksi maasta käsittelyksi.
(kuvia eikä videoita otettu ratsastuksesta/liikutuksesta, niin yritän kirjoittaa lyhyesti, syynä vähäiseen kuvailuun oli että hepat molemmilla ja olisin muuten ottanut kuvia, mutta sierralla meni vähän kovaa)

Sierran liikutus:
Sierran kanssa käveltiin aluksi rauhallisesti ja kokeilin pysähtyyhän tarvittaessa. Ei jarrutukset aluksi toimineet joten niitä alettiin ensin työstämään. Pian Sierra pysähtyi kun minä pysähdyin ja päätin että voitaisiin kokeilla ravia. Mentiin ravia sitten näyttely-toiminnan tyyliin. Eka pitkä sivu meni todella hyvin, meni rauhallista ravia eikä rynninyt. Kun kokeiltiin uudestaan, ravista-käyntiin siirtyminen meni huonoksi, yritti vetää lujempaa ja kun pysähtyi yritti nousta pystyyn ja vetästä itsensä pois. (ei kumminkaan saanut.) Kokeilin uudestaan sama juttu. päätin ottaa kerran viellä siihen suuntaan ja vaihtaa suunnan jos ei olisi toiminut. Onneksi sitten kyllä jarrutti nätisti ja oli kiltisti. 
Pelkässä tuossa välissä ehti eemilin kanssa sattua ja tapahtua ja siihen tuo otsikkokin kelpaa erittäin hyvin!
Emil oli aluksi tosi kiltisti ennen kuin sen selkään hypättiin. Kun selina yritti saada kulkemaan eteenpäin, heitteli emil päätään ja jopa takapäätään. Meni sitten nätisti. (otettiin sitten sierran kanssa ekat ravit), sillä välin Selina lensi alas selästä kun eemil oli pukittanut. Kumminkin nousi päättäväisesti uudestaan selkään ja kokeili uudestaan. Nyt yritti emil vain kovempaa saada selinan alas. (otettiin sierran kanssa uudestaan ravia tällä välin), Selina ei olisi enään halunnut mennä eemilillä joten laitoin taluttelemaan ja tekemään maastakäsin asioita ainakin sen aikaa että saisin loppu käynnit sierralle.
Ei se poni kumminkaan kauaa halunnut mennä niinkään kiltisti vaan yritti pahojaan.
Tehtiin niin sitten Selinan kanssa että vaihdettiin heppojamme. Selina piti sierraa paikoillaan kun minä kokeilin talutella eemiliä. Ihan nätisti se välillä kulki. Sain sen sitten eteenpäin kulkemaan nätisti ja vaihdettiin selinan kanssa heppoja jälleen. tehtiin sitten että vein sierran nopeasti talliin, otin varusteet pois ja jätin sen karsinaan. 
Jäi onneksi sitten tunnin jälkeen kumminkin hyvä mieli! :)
(pahoittelen sumuisuutta, kamera meni huuruun kaikkialta mistä mahollista...)
Mentiin viellä eemilin ja selinan kanssa kentälle jossa taluttelin viellä. Meni kyllä sitten onneksi lopuksi nätisti. Selina sai istua kyydissä ihan rauhassa pitkin ohjin ja minä taluttelin. 
Mentiin sitten talliin hoitamaan pois eemil kun oltiin kävelty hetki ja poni oli kulkenut nätisti. 
Harjattiin molemmat hepat läpi hyvin, vietiin omiin karsinoihinsa ja pian siitä tuli kyydit molemmille ja lähdimme kotiin. 

2 kommenttia:

  1. tosi kiva teksti. Sattuko Selinaa kun se tippu? Taluttelitko muita heppoja kuin sierraa?? muuten tosi kiva ja söpöi muutes noi kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei selinaa sattunut, enkä talutellut tai ratsastanut muita kuin sierran. ja kiitos! :)

      Poista