lauantai 28. toukokuuta 2016

Mistä sen energian saa

Mulla on nyt ollut vähän energian uupumusta lähi aikoina. Lisäksi mulla on 2 tallia jossa pitäisi ehtiä käymään, mutta en ole ehtinyt kummallekkaan!
Hjörkan kanssa olen käynyt nyt kerran vähän liikkumassa, ajatuksena oli vain kävellä kun oli niin kuuma. Sitten olin unohtanut selkään päästyä että Hjörkalla on aina hirveästi energiaa alku kesästä, ihan sama vaikka paahtaisi se haluaisi juosta vain kovempaa. Joten se siitä kävely ideasta vaan otettiin suurimmaksi osaksi ravia kun ei se malttanut kävellä. Lisäksi oli jo kuskin hommia kauhealla kiirellä heti perään ja kaikki tehtiin niin reippaasti kuin pystyi!


 Itselläni kaiken lisäksi ei ole vielläkään ratsastus intoa, kyllä sinne tulee hypättyä kun pitää mutta mitään suurempia koulukiemuroiden tekoa tai hyppäämisen innostusta ei olekkaan ollut.
Edes ajaminen ei ole lähiaikoina innostanut, poneilla ajaessa jää se vauhdin tunne pois. Sitä haluaisi päästä menemään vähän lujempaa kerrankin, vähän päästä päästelemään jossain. Maastakäsittely ja juoksuttaminen on viellä jotenkin innostanut tekemään ponien kanssa jotain. Mutta ideoiden loppuessa ei sitäkään jaksa koko aika, Lumikkikin on jo edennyt siinä niin paljon että kunhan on leipää se poni tekee kaiken mitä pitää. Hjörkka taaspa on Hjörkka, se ei tee mitään muuta ylimääräistä kuin juokse täysiä tai seuraa perässä. Joten loppuun on loppumassa ideat tämänkin suhteen, kai sitä pitäisi jostain etsiä vähän lisää ideoita maastakäsittelyyn.
Hevonen menee hienosti mutta ratsastaja vain haluaisi kävellä...
Lisäksi kesä tulee, sekin on täynnä suunnitelmia. Niin paljon että en edes tiedä miten pystyn kaikki toteuttamaan. Haluaisin käydä joka päivä tallilla, mutta aina en jaksa. Lisäksi on hankittava aikaa kaikelle muullekkin, on ystävät ja muukin aika. Ehkä tää tästä helpottuu kun saa vähän aikataulutettua päiviä helpommin ja oma innostus ratsastukseen taas paranee siihen omaan tasoonsa.
Olen nyt sunnuntaina lähössä takaisin Ypäjälle käymään, vähän kuvailemaan kisoja. Joten siitä sitten postausta!
Onko teillä ollut ratsastus innostuksen uupumusta?

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti kaikki sun into tähän harrastukseen palaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiköhän se sitten taas tule kun tulee jotain miksi pitäisi treenata :)

      Poista
  2. Mulla oli todellakin lopahtanut into talvella, kun ensin lähti Iiris kesällä, sitten Hartsa ja into lopahti jotenkin kokonaan. En jaksanut mennä edes tallille, vaikka kyyti oli ja aikaa oli. Minnin myötä oon saanut innon taas takaisin ratsastukseen. Toivottavasti säkin saat, ja postauksessa oli ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo vie jo energian että haluaisiko tuon jälkeen jatkaa, mutta onneksi Minni on saanut sut taas innostumaan. Eiköhän tää omakin energia jossain vaihessa palaa. Sekä kiitos! :)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus, toivottavasti saat intoa ratsastukseen!

    VastaaPoista