tiistai 23. syyskuuta 2014

Riikan valmennuksessa

Tulipas taas valmennuksessa käytyä, tallilla jossa Hjörkka asustaa niin oli valmennus mahdollisuus sunnuntaina (21.9) johon sitten tietenkin päätin osallistua mukaan Hjörkalla. valmennus kesti 1 tunnin, mutta se oli jaettu 30 minuutin tunneiksi. Eka 30 minuutin osia oli mielestäni onnistunein. Pidätteet toimivat, liikuttiin rentona eteenpäin ja tehtävät onnistuivat hyvin. Toinen osio ei toiminut sitten 15 minuutin päästä enään yhtään kun alettiin ottamaan tölttiä volteilla...
Viimeksi olin riikan valmennuksella Leksulla mutta koska leksun kanssa tuo ei ollut enään mahdollista niin Hjörkan kanssa sitten. Kata oli kuvaamassa mutta eihän hän kuvannutkaan kuin vain ekan tunnin... joten kuvat nyt edes siitä!

Ekassa 30 minuutissa mentiin puomien ja tötsien välistä halkaisijaa. Piti mennä niin suoraan kuin pystyi, koska se onnistui helposti laitettiin vaikeennukseksi pysähdykset, joissa hevosen piti olla suorana pysähtyessään ja liikkeelle lähtiessään. Ja sitten aina lyhyen sivun päässä vaihtaa suuntaa. Aluksi vain käveltiin mutta sitten aika pian pitkät sivut ravattiin, halkaisijalla tehden samaa tehtävää käynnissä. siitä jätettiin pysähtymiset pois ja alettiin ravaamaan koko ajan samalla mennen halkaisijaa jotta suuntaa saatiin koko ajan vaihdettua. Sitten hetken kävely ja jatkettiin samoja tehtäviä töltissä. Tölttäilyjen jälkeen lopetettiin.



"pitääkö mun seistä pää alhaalla vai pitääkö mun katsoa kameraan?"




Mikä ihmeen kouluratsu mulla on ollut alla? :D tuo ei voi olla Hjörkka!!
Välissä oli ehkä 3 tunnin tauko? ja sitten oli taas meidän vuoro. Teimme kasikolla työstämistä, aluksi vain kävelimme sitä jonka jälkeen aina keskällä käynnissä suoristus, taivutus ja raviin ja uudestaan. Tehtiin tuota hetki kunnes lisättiin väistättäminen voltin alkupäähän. Se meni viellä ihan ok. Sitten käveltiin hetki jonka jälkeen yritettiin tehdä töltissä voltit ja siirtymisien piti olla puhtaita. No eipä meillä siitä tullut mitään, joko ravasimme tai Hjörkka lähti sivulle. sitten se pysähteli paljo siinä kun piti nostaa töltti ja pari kertaa yritti pukittaa... Noh mentiin sitten vain ottamaan tölttiä pitkille sivuille jossa homma sujui taas. Sitten lopetettiinkin. Mutta iloinen olin kyllä tammaan!
1. katkoviivat-käyntiä, mentiin koko kierrosta käynnissä 2. vihreät pallukat-pysähdys, suoraviiva-ravia/tölttiä. 3. kasikkomme, ohuet viivat väistöä. meillä oli paljon ongelmia isomman ympyrän päädyssä.
Kävimme myös 22.9 Hjörkan kanssa maastoilemassa, kun saatiin seuraa sinne. Se oli ihan rento maasto, käytiin kävelemässä metsässä. Ja lopuksi mentiin nopeasti ottamaan sänkkärille ravia, laukkaa ja tölttiä. Harmiksi ei ollut kuvaajaa olisivat ihan varmasti ollut hauskan näköistä kun hjörkka laukkaa kerrankin pukittelematta ja mulla jalustin ei ole jalassa ja yritän istua siinä laukassa. Ohitettiin kaverikin ja ei edes täysiä menty (ehkä puolia siitä mitä pääsisi) ja tänään (23.9) käytiin taas  maastossa ja otettiin parilla suoralla ylämäellä pätkät laukat ja taas mentiin lujaa! kivaa oli kyllä sen kanssa maastossa.

2 kommenttia:

  1. Teiän meno näyttää kuvissa tosi kivalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä että näyttää :D kyl se tos ekal tunnil ihan kiltisti tosin meni :3 mut kiitostaa!

      Poista