tiistai 12. maaliskuuta 2019

Uusi vuokraaja

En tänne ookkaan kertonut mutta löysin Lumikille uuden vuokraajan täällä meillä päin joka pääsee 1-4 kertaa viikossa Ponin kanssa touhuamaan. Muille vuokraajille kun matka sattuu olemaan niin pitkä eivät pääse kuin hyvä jos kerran kuussa jos sitäkään. Nyt kumminkin tässä ihan 10km sisältä löytyi yksi joka pääsee ponin kanssa touhuamaan.
Ensimmäinen kuva näistä kahdesta

Uusi vuokraaja Riina, tasoltaan n. HeC ja opettelee parhaillaan HeB tehtäviä. Esteillä vasta ratana menee ristikko mutta yksittäisenä hypätty jo 50cm asti.
Vielä ei pitkään olla tehty yhteistyötä mutta eiköhän ajallaan Riina tule Lumikin kanssa hyvin toimeen ja toivottavasti myös kisakentille!

Kaksikon eka hyppy

Sekä Riinan uusi ennätys 40cm
 Paljon on Riinakin ehtinyt kokeilemaan, esteiden ja ilman satulaa lisäksi maastoillut sekä ajanut ponia. Käynyt halloween ratsastuksessa ponin kanssa ja kotona tehty kisaharjoitus.





Myös kiivennyt Jenin selkään satulalla ja ilman. Kokeillut Jenillä myös ravia parit kerrat ja puomin ylittänyt. Vaikka Jeni onkin paljon isompi kuin Lumikki niin R on aina rohkeasti kiivennyt Jenin selkään!



Sai kokeilla myös vähän erikoisempaa estettä


Eikä kuvauksiltakaan ole päässyt pois vaan on joutunut kameran eteen ja Riinalla onkin aivan mahtava punainen hörhelö mekko jota ollaan myöskin pidetty kameran edessä parit kerrat! Kuvauksissa poni on päässyt myös hyppimään pystyyn jolloin Riina on joutunut opetella pysymään kyydissä silti hyvältä näyttäen! Ei ollut muuten ekoilla kerroilla helppoa mikään muu kuin kyydissä pysyminen kun Poni teki välillä hankalaksi hyppyjään yllättäen kuskin että kuvaajan ajoituksillaan.



Niin esteilläkin poni on yllättänyt kuskiaan ja minua loikkien välillä sieltä metrin päästä pientäkin estettä. Ollaan vielä pidetty esteet pieninä ihan pohjienkin takia mutta poni ei itse osaa pitää hyppyjään pienenä.




Poni on opettanut Riinalle myös paljon vastuuta ja ponista huolehtimista. Kuten myös kyydissä pysymistä ponin tehdessä minkälaisia tempauksia tahansa kerätessään energiaa.












Me jatketaan täällä asioiden kokeilua ja oppimista. Sekä varsinkin kyydissä pysymistä vaikka monta kertaa pitää pudota ennen kuin oppii sen kyydissä pysymisen salaisuuden.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti