torstai 29. kesäkuuta 2017

Värikkäämpää ulkoasua ja loikkia

Ulkoasu pääsi viimein vaihtumaan hiukan kesäisempään ulkoasuun, itse tykkään uudesta ulkoasusta mutta miten te tykkäätte uudesta? En kumminkaan usein tykkää puhua kauheasti ulkoasusta joten päädytäänpä seuraavaan osuuteen eli loikkiin.

Nyt ollaan ehitty liinassa juoksuttaen hypyttää Jeniä, joka olikin helpompi tehtävä kuin luulin, Lumikilla jatkettu tasaista este treeniä. Tässä hassu juttu, poni kieltelee herkemmin pitkien estetaukojen jälkeen kuin lyhyemmän tauon eli yli viikon-kahen pituiset tauot saa ponin jalat sekaisin esteillä ja kiellot lisääntyy enemmän kuin viikon välein hypätessä.
Hjörkankin kanssa päädytty hyppäämään ja jopa meidän uusi este ennätys ratsastaen tehty, joten eiköhän aloiteta vaikka Jenin loikista ja edetä siitä jossain järjestyksessä!

Tämäpä juoksutus kerta alkoikin hyvin kun onnistuin saamaan Jeniltä potkun reiteen. Pariin päivään ei ollut kuin turvotusta joka oli jännästi vain suoran viivan näköinen kunnes sitten vihdoin alkoi tulla sen ympärille mustelmaa. Yhäkin kipeä kosketukselle ja rasitukselle mutta ei se onneksi ole haitannut heppojen liikuttelussa. Kumminkin pienen tunnustelun jälkeen jatkoin juoksutusta, aluksi vain askellajit läpi ennen kuin lisäsin menoon pienen ristikon, alku ihmetyksen jälkeen toinen meni yli kuin vanha tekijä. Nostin esteen viellä lopuksi ihan mini pystyksi korkeudeltaan n. 30cm. Juoksutin viellä hyppyjen jälkeen vähän ravia ennen kuin otettiin loppu käynnit.


Sitten Lumikki, otetaan viimeisin hyppy kerta eli Santra tuli pitämään Ainolle ja Lumikille estetunnin 27.6 ja ponilla meni todella hyvin! Ratsukko lämppäsi kasikolla ravissa eri tempoja jonka jälkeen pääty-ympyrällä 3 puomin yli ravissa ja laukassa ennen kuin ottivat sarjalle hiukan hyppyjä. Ehkä kuvat kertovat loput.

Ponin liitoravi kun ei suostunut nostaa laukkaa joutui....

Poni hyppäämään esteen ravissa, eikä mitään ongelmaa!






Ponin oli pakko esitellä hienoa muotoaan loppuraveissa (huom, ponilla mentiin siis pitkin ohjin loppuraveja joissa poni tykkää esitellä usein muotoaan)

Hjörkan kanssa vuorostaan päädyttiin vähän extemporee päätöksellä hyppäämään, joka oli oikeastaan hyvä päätös. Itselle oli tullut estetaukoa ihan liikaa ja jännitin pientä ristikkoakin mutta uskoin uskollisen esteratsuni vievän siitä yli ongelmitta ja niinhän se tekikin kuten aina! Hyvän alkuverkan jälkeen tultiin pituushalkaisijalla olevaa ristikkoa, eka hyppy jännityksellä mutta ongelmitta, parit seuraavat hypyt ei takajalat noussut riittävästi ja puomit kolisi, eikun kierros laukkaa vähän reippaammin uraa pitkin että saatiin takajalat mukaan kunnolla ja uudestaan ristikolle, eipä kolissut enään. Pyysin sitten nostamaan esteen pystyksi, eka hyppy mentiin kirjaimellisesti läpi, Hjörkka ei tajunnut ihan heti että este oli noussut ja yritti päästä vain jalkoja nostamalla yli. Toinen kerta, pohjasta mutta puhtaasti, viellä kolmas kerta, vähän kauempaa mutta pääsin mukaan ja päästiin hyvin yli joten loppu verkat ja jätettiin siihen kun oltiin päästy hyvin mielin esteestä yli!
Tiedän kata ei osannut jälleen kuvata...
Hypättiin Hjörkan kanssa myös ihan pari päivää sitten, nyt ei enään kuskiakaan esteet jänittäneet, tosin meillä oli ekaa kertaa okseri joka sai kuskin ja ratsunkin jännittyneeksi mutta yli päästiin. Lisäksi Hjörkka oli hyvin kuulolla ja vaikka laukka olikin hätäilevää sekä jouduttiin pariin kertaan ennen estettä ottaa voltille laukkaa niin päästiin joka kerta esteen yli ilman kolauksia tai puomien tiputteluja! On mulla välillä super vuokris.

Joten esteitä esteitä esteitä, viellä hypättävä ennen kuin kesä loppuu ja estetauot alkaa. Onkos muut hypellyt lähiaikoina?

5 kommenttia:

  1. Kiva ulkoasu :)
    Hyvin meni kyllä kaikilla hyppelyt, varsinkin Lumikki näytti tosi hyvältä! Ja olihan Hjörkkakin ihanan kuuloinen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :3 Kaikki on ollut nyt tosi hyviä hyppelyissä :)

      Poista
  2. Kivan näköinen ulkoasu! Meillä on estehyppelyt jääneet tosi vähälle mut tavoitteissa olisi hypätä enemmänkin... :)

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen ulkoasu! Meillä on estehyppelyt jääneet tosi vähälle mut tavoitteissa olisi hypätä enemmänkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tekin pääsette pian siis rikkomaan teijänkin taukoja :)

      Poista