sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Aina ei onnistu kuin suunniteltusti

Aloitetaan postaus sillä että Lumikin porukka sai yhden uuden jäsenen. Nimittäin Houdin laitettiin takaisin pikku pihattoon Hartsun lähdettyä vihreämmille laitumille. Kyllä niistä kavereita näytti tulevan mutta Houdin itse on halunnut jäädä sivummalle jonnekkin yksin seisoskelemaan. Ehkä se ajan kanssa sitten on enemmän toistenkin kanssa!


Sitten postauksen pää tähteen eli Lumikkiin, aluksi kerron hiukan perjantailta liikutus kuulumisia ja mitä silloin tehtiin ja sitten tuolla alempana kerronkin miten ponin kolmannet kisat meni lauantaina!

Perjantaina mun ihana Lumikin kisaaja tuli pikaisesti taas totuttelemaan ponin liikkeisiin ja muuhun, lisäksi mentiin puomeja jotta saatiin vähän hyppyharjoitusta kun kumminkin taas taukoa on tuolla kaksikolla ollut. Välillä on ollut ongelmana ettei jompi kumpi vain kerkeä tulemaan tallille silloin kun sopii tai ponilla on tuntipäivänsä, koska en haluaisi sitä niiltä ottaa pois. Saan siis kyllä varata ponin itselleni ihan milloin vain mutta se on parantunut porukassa niin paljon!


Välillä mietin miten poni pääsee kaikesta yli kun sen loikat saattaa näyttää vain pomppupallo loikilta
Tai loikataan kauhean kaukaa

Tehtiin siis ihan perus alkuverkat, molempiin suuntiin ravia ja voltteja sekä siirtymisiä. Käyntiä siinä välissä aina tietenkin jotta poni sai hengähtää. Alettiin sitten tulla ravipuomeja joista tehtiin perään voltti jossa piti mennä puomien yli, tätä aluksi vain ravissa mutta myöhemmin tehtiin voltti laukassa. Ravipuomit laitoin kavaletiksi, vasempaan suuntaan puomi mentiin ennen kavalettia ja oikeaan ensin kavaletti ja sen perässä puomi. Saattaa kuulostaa helpolle, mutta nuoren ponin kanssa ei se aina helppoa ole kun loikat on mitä on ja vauhti saattaa vaihdella todella herkästi. Onneksi mulla on taitavia ratsastajia ja mun pitää vain huolehtia että välit on sopivat. Oikea suunta on yhä ponille hankalempi, se ei nosta siihen suuntaan suoralla oikeastaan oikeaa laukkaa yhtään, sitten keksin yhden tavan! Puomeilla poni vaihtoi aina kuskin käskystä laukkansa joten ennen kavalettia, mentiin puomin yli lyhyellä sivulla ja pitkällä sivulla olevan kavaletin yli päästiin oikeassa laukassa jopa!
Lopuksi otettiin vasempaan viellä käynti nostojo, olisikohan siitä kohta 3 kuukautta kun ensimmäisen kerran kokeiltiin tätä ja poni vain veti nostoja kuin aina tehneenä, joskus laukka nousee jopa paremmin käynnistä kuin ravista. Lopuksi vain ravattiin kenttää ympäri ja pitkät käynnit.
Näihin loikkiin on sovitettava pituus puomeille
Videossa näkyy 2 nostoa



Lauantaina sitten oli taas kisat, isoimmat missä poni on ollut, ristikot eivät ollutkaan aivan pienimmästä päästä vaan niissä oli jopa kokoa! Onneksi ne ei tätä ponia hidasta, päin vastoin, poni vain innostuu, yhtään kieltoakaan ei ponilta koko kisan aikana tullut.
Verkka oli todella hyvän näköistä ainakin näin seuratessa vain sivusta, ponille juuri sopivan pituinen ja ratsastaja onneksi on mun luotto kisaaja ja tietääkin mikä on ponille parasta verkassa jo. Lumikki aloitti taas luokkansa ensimmäisenä joten poni tuli kävelemään toiselle puolelle hyvissä ajoin ennen muita.

Luokka alkoi ja alku näytti jo todella hyvältä, pahin käännös koko luokassa oli ensimmäiselle esteelle, monelle tuli siinä ongelmia kovemmassa vauhdissa mutta Lumikilla ei näkynyt ongelmia olevan. Vaikka osa kuvista alla onkin epätarkkoja, jätin ne koska ne ovat siinä järjestyksessä missä esteet oli, joten katsokaa itse miten ponin luokka meni.
1 este
2 este
3 este
Ponilla tuli kiire jarruttaa ja väistää ratsastajaa
Mitä siis kolmannella esteellä tapahtui? No tulipa siinä tajuttua että ponilla on todella surkea harmaa näkö! Jopa tie kohti estettä näytti hyvälle, mutta taisimme tajuta ratsastajan kanssa turhan myöhään että poni ei tajunnut siinä olevan mahdollisuus hypätä keskeltäkin vaan tämähän yritti hypätä tietenkin siitä kohtaa missä oli punaiset kohdat ja ratsastaja ohjasi tietenkin minun ohjeiteni mukaan keskeltä estettä kaikin tavoin. Jolloin esteen tullessa kohdalle, ratsastajalla petti tasapaino ja lopputulos oli maassa oleva ratsastaja. Onneksi Lumikki on Lumikki ja vaikka tältä tiputtiin ensimmäistä kertaa hypätessä ei poni lähtenyt kaahottamaan vaan jäi kiltisti seisomaan ratsastajan viereen ja ihmettelemään tämän maassa oloa. Ratsukko lähti tietenkin ulos radalta ja radasta tuli hylätty mutta nyt tiedetään mitä treenataan, ponin harmaa näköä!
Kaikkien hypättyä Lumikki sai hypätä viellä radan loppuun kolmos esteeltä eteenpäin, tällä kertaa esteessä ei ollut ongelmaa kun vedettiin punaiset kohdat keskelle. Ja Loput esteethän mentiin kuin vanha tekijä!
5 este
6 este
Vaikka kisat ei mennytkään suunniteltusti, osasin jo aavistaa että jotain tulee sattumaan. Onneksi ratsastajaa ei sattunut eikä ponillekkaan pelkoa jäänyt vaan sehän veti lopun radan oikein tyylillä! Nyt myös tiedetään että vaikka ratsastaja tippuisi esteellä selästä alas, tämä poni ei pingo karkuun vaan jää viereen ja väistää parhaansa mukaan ratsastajaa, hieno poni se on kaikissa tilanteissa.
Mutta ponin kisaaja saa jatkossakin tällä ponilla kisata, yritetään treenata vähän enemmän jatkossa ja tähdätään vähän isompiin kisoihin joskus ja käydään joskus kokeilemassa ne koulukisatkin.
alku joka onnistui hyvin ja tippuminen

Mulla on nyt vähän rennompi suunnitelma ponille ennen leirejä ja se on jopa aika isoakin ponille ja jopa mulle. Sitä en silti viellä teille paljasta, sen kerran tulen kumminkin teille videoimaan ja kuvaamaan sekä tietenkin teille kertomaan tämän tapahtuessa. Voitte toki arvailla mitä se tulee olemaan ja tietävät ovat hys hys!
Toivottavasti tykkäsitte ja aina kirjoitinko mielestänne liikaa vai sopivasti?

10 kommenttia:

  1. Kirjotit hyvin ja hyvin ne kisat kummiski meni! :-) Ja taidan tietää ku jos se on se juttu minkä kerroit tallilla :-D.

    VastaaPoista
  2. Onneksi ei käynyt sen kummempaa ratsastajalle! Muut esteet meni kyllä tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkealta ei tipu ;) Muut esteet oli perus asioita ponille onneksi!

      Poista
  3. Lumikki meni kyllä tosi hienosti ♥ Tuosta tippumisesta huolimatta :) Ja nostot oli tosi nättejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikki tekee parhaansa ja ratsastaja on onneksi todella taitava :)

      Poista
  4. Sulin noille ekoille kuville :3

    VastaaPoista