keskiviikko 7. tammikuuta 2015

ratsastuksia ja liikutuksia

Olen siis käynyt Hjörkkaa ratsastamassa vaikken paljoa ole ilmoitellut ja olen myös sitten jatilassa käynyt josta ajattelin myös kirjoittaa jotain kun nyt tätä aikaa taas on kun kouluun tulin. (kirjoitan siis tätä postausta koulussa). Ja kun kuvia ja videoita on tullut nyt ihan ok määrä. Kirjoitusta sitten tulee nyt kun jotain kirjoitettavaa on ennen viikonloppua! varautukaa pitkään tekstiin pitkästä aikaa!!
Sekä viellä tähän alkuun, teitä lukijoita on ilmestynyt jo 50! Wau, kiitos paljon! Nyt viellä jos yllätyspalkinto arvontaan osallistuisi edes 2-3 lisää voisin senkin järjestää teille iloisin mielin.
joku "taide" kuva yritys :D
Aloitetaan vaikka siitä että lumikki (jatilassa) on siis nykyään hoitoponini siellä joten sen hoitoa ja liikutusta on minulla aina jatilassa. Lumikki on siis risteytysponi (shettis ja welshi) ja pitäisi täyttää 3 vuotta tänä vuonna. Sillä on nyt käynyt ratsastaja selässä 4 kertaa niin että minä olen sitä opetusta siellä maassa pitänyt ja joku kaverini hypännyt selkään. Lumikki on käyttäytynyt aikuisemaisesti vaikka välillä se tylsyys iskee jos tehdään yhtä samaa asiaa liian kauan. Irtohypytetty myös 60cm asti! Saatte siis tässä postuaksessa kuvia lumikista tähän alas heti ja pari videota irtohypytyksestä. (pahoitteluja laaduista, kiittäkää maneesia!)
toinen kerta ratsastaja selässä
kolmas kerta ratsastaja selässä, alku käyntejä menossa
tarkennus ei osunut tarkalleen mutta pienellä muokkauksella tästäkin tuli tosi kiva!
Sitten Hjörkkaan, Hjörkkaa olen viime kirjoittelujen jälkeen ratsastanut neljä kertaa. Tosin kahdesta olen saattanut jotain mainita. Niistä lyhyesti siis nyt. Menin satulalla 27.12.14 kentällä, ravia ja tölttiä pätkät ja taivuttelua. Hjörkka oli tosi laiska ratsastaa ja ei melkein liikkunut mihinkään. 28.12.14 menin uudestaan, ilman satulaa kumminkin kokeillakseni jos se nyt liikkuisi, samoja juttuja tehtiin mutta silti ei reippaasti liikuttu millään....
Sitten annoin sille lepo päiviä ja menin ratsastamaan sen 1.1.2015 taas. kata sai luvan tulla mukaan kuvaamaan joten kuviakin siitä ja videota! Menin taas pellolla kun oli tullut sen verran lämmin että kenttä oli huonossa kunnossa. Otettiin kaikki sen 4 askellajia läpi, jopa sitä laukkaa pitkästä aikaa. Olin laittanut satulan varmuuden vuoksi ja olin iloinen siihen päätökseen. Aluksi taas mietittiin liikutaanko ollenkaan vai ei. Päätettiin sitten että liikutaan ja liikuttiinkin sitten vaikka yhä hitaan tuntuisesti. 

Hei, kuvaakko sä mua? -Hjörkka

Käännöksissä tällästä... huom käsi!
Tosin melkein alusta asti sitten niitä pukkeja lensi ihan kiitettävän paljon siihen tavalliseen määrään. Joita näette videolla siis joka on tuolla alhaalla. Mutta Hjörkan ratsastus pukit eivät olleet missään vaiheessa suuria, selkään se aina tuntuu erilaiselta (suuremmilta) kuin miltä maasta sitten näyttää. Mutta hienosti se sitten kaikki askellajit nosti ja lopuksi ei enään halunnutkaan jarruttaa. Ja viellä tähän huonojen tapojen listaan lisään sen että Hjörkka heitteli päätään kovasti ja sitten kun se ei heilutellut mentiin joko tölttiä jolloin se piti pään ylhäällä tai sitten se piti niskan pyöreänä joten odotin aina saanko kohta sen niskan päin naamaa vai pitääkö se sen pään alhaalla. SEKÄ! videolla tulee näkymään miten se stoppaili aina välillä jossa sitten mietittiin 2 minuuttia melkein aina liikutaanko vai ei ja ettei tuo kääntyminen kiinnostanut ollenkaan....
Ohja ihan löysällä tällä puolella
Hiukan tölttiä
Hjörkan tapa nostaa pää äkkiä ylös... 
Lopuksi molemmat huokaistaan että elossa ollaan taas
Ei tuo kerta mikään paras ollut mutta olin kumminkin ihan iloinen siihen että lopuksi kaikki sujui hyvin ja Hjörkkakin käyttäytyi kuten joskus käyttäytyi eli liikkui reippaasti omalla moottorilla eteenpäin ja oli kiltisti pitkin ohjinkin kävellessä. Tuohon alas nyt kumminkin sitten se video linkillä koska ei se sitä muuten antanut....


Sitten olin mennyt tuon jälkeen seuraavana päivänä Jatilaan yöksi. Jossa sitten Lumikin opetusta, vedettiin aluksi aamusta ratsastaja selkään ja illalla irtohypytettiin josta siis pari videota tähän alas, yksi oli jo ylhäällä. Kuten myös ratsastuskuvat. Seuranani oli siis Sassi ja Sennu, Sennu ratsasti yhdessä vaiheessa Emilillä, esteitä liisan luvalla niin että minä vahdin ja mentiin Sassin kanssa puoliksi Dalanalla. Joten hyppäsin itse sinne Dalanan selkään ja samalla kun ratsastin vahdin Sennua. Hyppäsin Dalanalla myös elämäni toisen kerran esteitä ilman satulaa! Olin kyllä erittäin jännittynyt koska en ollut hypännyt kesän jälkeen kertaakaan ja muutenkin muilla ratsastus kuin Hjörkalla on jäänyt pieneksi, hups. No olen itse ihan tyytyväinen vaikken aluksi hypyissä pysynytkään mukana. Tapahtuneesta ei ole kuvia mutta videoita sitten on ja yksi pysäytys-kuva. 


pysäytyskuva ja voi että mun asentoa omasta mielestäni vaikka tyyli on aika vapaa ilman satulaa aina
Seuraavana päivänä sitten hyppäsin taas hepan selkään kun lähdettiin maastoon heti aamusta. Minä menin Dalanalla jonon päässä johtamassa porukkaa, meitä seurasi Sassi popparilla ja heidän perässään sitten Sennu Emilillä. Mentiin ihan käynti maastoon ja otettiin radalla pätkät ravia hyvissä kohtaa. Ihan mukavaa oli käydä pitkästä aikaa maastossa! :) Ennen lähtöäni otettiin myös Lumikki ratsastukseen, sen kolmas kerta kun ratsastaja oli selässä ja jälleen se käyttäytyi kyllä niin hyvin! Ei sitä varsaksi meinannut uskoa, kun mentiin toiseen päähän maneesia ekaa kertaa eikä jaksettu laittaa valoja päälle joten mentiin siellä sitten hämärässä ja mentiin kokeilemaan mitä tykkäsi portista ja ovesta siellä ja pienestä metelistä jota sitten tehtiin Sennun kanssa. Vastauksena oli vain, tylsistynyt, paikoillaan seisova varsa joka ei voinut enempää välittää mitä tehtiin.
Sitten aika pian lähdin siitä kotiin.
taluttelua maastakäsin
5.1.15 sitten kävin taas Hjörkan liikuttamassa. Päätin mennä vaan ilman satulaa ja pitkin ohjin koko sen ajan ja ihan vaan käyntiä, kata ei tullut kuvaamaan ihan sen takia mukaan sinne.
Siitä kumminkin lähdettiin heti katan kanssa Jatilaan koska olin lupautunut mennä sinne ja no liikutin siinä samalla Lumikin kun kaveri jonka kanssa nähtiin oli Liinu joka on sen verran pieni että voi mennä Lumikilla. Päätettiin mennä maneesiin jossa ratsasti muitakin mutta kun Lumikki ei ole aikaisemmin ollut maneesissa samaan aikaan kuin toiset päätettiin sitten mennä kokeilemaan miten se olisi toisten kanssa kun siellä oli kaikki sellaisia hevosia jotka ovat ihan kilttejä. Aluksi se ihmetteli mutta lopulta mentiin ihan normisti taas. Kata oli ilkeä eikä sitten kuvannut yhtään vaikka kamera oli sillä ja se katseli siellä katsomossa. Olin siltä päivältä kumminkin ottanut yhden epäonnistumis kuvan jonka nyt tähän alas laitan, hetken säikähdys oli kaikilla, minulla ponin puolesta, liinulla oman ja ponin ja katalla sitten liinun. Mutta kaikki hyvin pelkällä säikähdyksellä selvittiin!

On muuten myös yks päivä menty pulkka ajelulle, taluttaja vierellä hullun ponin takia kumminkin :D
Ei tässä minulla enään muuta oikeasti ole enään kerrottavaa. Jos jokin jäi häiritsemään tai mietityttämään, kysykää pois! En minä pure :) Ja onnea kaikille jotka jaksoi tuon lukea kun en tavallisesti nykyään kirjoittele näin pitkiä tekstejä (ainakaan omasta mielestäni?)

5 kommenttia:

  1. Ihana postaus!
    Ja ainiin, liityin sun blogiin lukijaks:)
    On tää kyl hyvä blogi, todellakin jatkan lukemista!
    Ja postaukset jaksaa lukea hyvin, kuvia ja tekstiä on mielestäni sopivasti suhteessa toisiinsa. Haluaisitko/voisitko tehdä jonkun postauksen Hjörkasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :)
      Ja minkälaisen postauksen haluisit Hjörkasta? ihan vaan liikutus vai jotain muuta?

      Poista
    2. Siis niiku esim. faktoja (millon se on syntyny, väri...) tai sit joku "tarina" Hjörkasta tai Hjörkan elämänkerta. Jotain sellasta ajattelin:)
      Mut sun blogis on niin paras!!!!!!!!
      pollenkirjakarsina.blogspot.fi

      Poista
    3. Okei kuulostaa ihan kivalle voisin kyllä jotain keksiä ja väsätä :) ja kiitos, onneksi blogini on hyvä :D

      Poista
    4. Paras blogi, mitä luen!!!!!!

      Poista