sunnuntai 5. elokuuta 2018

Mitä meille kuuluu kesä 2018

Viimeksi kirjoittelin ennen muuttoa. Nyt muutosta on kumminkin jo pari kuukautta. Mitä meille siis kuuluu?

Muutto meni ihan hyvin, Lumikilla ja Jenillä kesti pari viikkoa ennen kuin kotiutuivat kunnolla uuteen paikkaan. Hevosethan muutti Hjörkan kanssa samalle tallille joka on itseäni helpottanut kovasti kaikessa muussa paitsi raha tilanteessa koska hevosten pito maksaa siellä yhteensä 260e kuussa ja oma palkkani tällä hetkellä on melko pieni. Hevosten liikuttelu on helpottanut sen sijaan paljon enemmän kun itse niitä oikeastaan yksin liikuttelen eikä tarvitse miettiä miten joku muu haluaa niitä liikuttaa.

Lumikki opetettiin ajolle viimein. Ekasta kerrasta asti ei ole ollut ongelmia ja poni on toiminut siinä mitä parhaiten. Se tosin päättyi toistaisesti yhteen ongelmaan, pitää ostaa jälleen uudet pyörät. Kun hankittiin kärryt siihen piti ostaa uudet, ne löytyi nopeasti mutta ne kesti vain 3 ajo kertaa eli jälleen etsitään uusia ennen kuin yritetään lähteä kärryttelemään... Ratsastustakaan ei ponilla hirveästi olla tehty sopivan ratsastajan puutteen takia. Tarkoitus olisi nyt etsiä uusi vuokraaja/vuokraajat ponille jotta poni pääsisi tasaiseen liikuntaan. Maastakäsittelyä ollaan nyt tehty enemmän kumminkin mutta poni on ollut siinä sen verra väsynyt ettei sitäkään pitkään jaksa sitten. Muutenkin lämmön ja hiekka ongelman jaa kesäihottuman jjajajja on ollut poni väsyneempi. Ehkä se talvella taas helpottaisi jos vielä ne vuokraajat löytyisi!
Poni on myös päässyt hyppäämään irtona pari kertaa

Sekä ihana Aino on käynyt pari kertaa ponin luona 


Lumikki on päässyt myös alkeisratsuksi pari kertaa



Jeni sen sijaan on parantunut kovasti! Ratsastaessa niin paljon rauhallisempi sekä käsiteltäessä ei löydy enään juurikaan ongelmia. Käynnissä ei ole enään oikeastaan ongelmia, ravi riippuu päivästä niin onnistuu jo ihan super hyvin ja väistöt ja muut tehtävät siinä on alkanut onnistua. Myös peitsiä ollaan saatu vähennettyä sekä Jeni korjaa peitsin jo nopeasti takaisin raville kun tietää vaan virheet ja korjata sen. Laukkaa sen sijaan ollaan vähennetty mutta ei sitäkään olla unohdettu. Se on ollut vaan jotenkin todella hankalaa Jenille tällä hetkellä. Välillä se pyörii ilman lupaa ja välillä se ei nouse sitten millään. Tiellä ja maastossa se kyllä laukkaa mutta lujaa eikä sitä sen ihanaa hidasta ylöspäin pyrkivää laukkaa. Mutta sitä tässä nyt yritetään vahvistaa ja lisätä pikku hiljaa meidän menoon mukaan. Mutta ratsastavettavuudellaan tamma on parantunut ihan älyttömästi ja ainakin itse olen rakastanut sitä ratsastaa nytten erittäin paljon niin satulalla työstäen kuin ilman satulaa! Pari kertaa ollaan nyt kesän aikana hypätty jaa no ekalla kerralla uudessa paikassa meinasin tippua ekaa kertaa tammalta kunnolla mutta jotenkin sielläkin roikuttiin. Lisäksi Monni ja Selina on hypäänyt mun lisäksi vähän isompaa ja enemmän jolloin Jeni on mennyt super kivan näköisesti! Yhden kerran koitin mennä puomeja tämän jälkeen mutta Jeni oli niin kova vetämään niille että se vain kompasteli kun jarrut ei mennyt läpi. Joten sitäkin pitäisi tehdä enemmän vielä kun kenttä on tuossa metrin päässä tallista.
Jeni hyppäsi irtohypytyksessä 110cm joka on tamman uusi ennätys

Sekä Selina hyppäsi oman ennätyksensä 90cm

Mun istunta on ihan kamalaa joten pahoittelut




Hjörkka sen sijaan on liikkunut nyt tasaisesti ja sillä oli joku ihme laiskuus kausi taas vuorostaan kesästä ja sain pitkään vaan ratsastaessa käskeä eteen ennen kuin pystyin muuta tehdä. Se on kumminkin myös ollut energinen aina välillä mutta ei liikaa. Maastossa se on ihan loistanut, jarrut ei toki vieläkään aina löydy mutta siellä se on ollut tavallista enemmän rauhallisempi jopa jolloin maastoistakin on voinut nauttia. Kentällä se on taas rauhoittunut vähän liikaa jolloin sitä on yrittänyt ratsastaa laukassa normaalia enemmän. Ollaan tehty paljon eteen alas tehtävää joka on onnistunut ihan kivasti. Myös uutta temppua/tehtävää eli laukka piruettia vai miksi sitä nyt kutsuisikaan. Ollaa nnyt opeteltu kokoamaan laukkaa sekä lyhentämään sitä ja siitä oon kääntänyt pienelle voltille ja tehty piruetin alkua joka on päivästä riippien sujunut tosi hyvin.




Mutta mitäs tässä muuta vielä kirjoittelisi. Päivät on täysiä kun kotona ja muuallakin hommia riittää. Hevoset muuttavat pian omaan pihaan ja uudet ongelmat alkavat kun tuntuu että nyt toistaisesti melkein kaikki ongelmat on saatu pois. No eikun uusia tuulia elämään ja katsotaan miten selviydytään ja milloin taas tännekkin kerkeisin kirjoittaa, tämänkin postauksen olen kirjoittanut klo 1 aikaan yöllä valmiiksi koska en milloinkaan muuten kerkeä...
Myös kuvaushommia on riittänyt koko kesän vaikka omista en tänä vuonna olekkaan saanut paljoa uusia kuvia :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti