maanantai 18. heinäkuuta 2016

Jatilan hopeanuoli ysit osa 2

Tämäkin nyt loppuun vihdoin! Kuvia ei enään tullut loppu viikosta niin paljoa ja oikeastaan kaikki kuvat ovat torstain estetunnilta, alussa toki vähän muutakin.

Keskiviikkona meillä oli aamusta itsenäinen jonka menin Barbilla, yritettiin ensin porukalla mennä radalla mutta kerettiin kierros ravata kun alkoi kauhea kaatosade joten mentiin maneesiin menemään miten haluttiin. Itse otin pätkän ravia ja kävelin loppu ajan.

Iltapäivästä oli ohjattu, aiheena tällä kertaa oli istunta tunti sekä menin tunnin Turre tammalla, oikeastaan itselle ei tullut mitään vastaan joka auttaisi omaa istuntaa. Olkapäät oli mulla ainoa asia jotka oikeastaan tunsi itsensä kipeänä tunnin jälkeen, vaikka en mitenkään jännittänyt niitä, onnistuin jopa pitämään ne rentoina, ne tulivat kipeäksi. Tosin ne tulevat mulla aina kipeäksi kun istun harjoitusravissa pitkiä pätkiä... Muuten tunti oli kiva, Turre oli ihan kiva vaikka olikin todella etupainoinen ja kompuroi omiin jalkoihinsa todella herkästi.


Torstaina oli aamusta jälleen ohjattu tunti ja vuorossa esteitä. Toki sai valita halusiko hypätä vai mennä koulua mutta päätin kerrankin mahdollisuuden ollen hypätä, joten päädyin Zirkonin selkään pitkästä aikaa. Oikeastaan jännitin tuntia pitkään koska tietäessäni että joudun hyppäämään Zirkonilla hiukan pelotti. Itselleni kun tarviin alleni esteillä jonkun sen verran varman hevosen joka liikkuu eteen, kun saatan metrin tai pari ennen estettä vetää itse liinat kiinni. Myös se että käsken hepan mennä liian lujaa esteelle on mulla yksi niistä pahoista tavoistani. Sekä tietäessäni Zirkonin metkut esteillä niin olin todella jännittynyt. Selkään päästyäni kumminkin rentouduin kun huomasin että Zirkon liikkui kyllä melko helpostikkin eteen. Ja jee, oma kevennyskin oli jo melko suoraa!!

Ei väliä meneekö heppa pää ylhäällä kunhan liikkuu ja oma asento kunnossa!
Sitten päädyttiin tiukan silmän alle hiukan asettelemaan

Alkuverkka oli ihanan lyhyt, pian päästiinkin jo puomitehtävää tulemaan. Sitten pientä rataa ja pidempää rataa. Lyhempään rataan kuului sarja jossa 2 puomia, pieni pysty, jonka jälkeen ruskealle ristikolle ja oikealle. Pidempään rataan kuului sama alku mutta ruskealta ristikolta vasemmalle ja vihreälle pystylle. Itselläni oli radan aikana ongelmia sisäpohkeiden kanssa, en saanut niitä aina ratsastettua ja tiet muuttuivat aina sen takia miten sain sen pohkeelle kuuntelemaan. Sekä pahin ongelmani oli esteillä jälleen kädet, en myödännyt riittävästi ja jäin helposti suuhun kiinni. Milloinkohan saisin senkin itselläni korjattua...  Tunti oli muuten todella onnistunut, pysyin kyydissä, kieltoja ei tullut ja pääsin pitkästä aikaa hyppäämään vähän suurempaa.


Ekaa kertaa ristikolle, voi noita käsiä ja oon niin etukaaren päällä että apua!



Iltapäivällä menin taas Barbilla ilman satulaa itsenäisen. Tällä kertaa otin pätkiä ravia ja peitsiä nyt tuli pakostikkin, muuten vain kävelin tamman kanssa. Muuten en jaksanut tehdä mitään enään illasta, meninkin ajoissa nukkumaan mutta yöllä tulikin herättyä kun muut leiriläiset olivat keksineet tehdä jekun avustajille. Teidän temput kyllä kuulosti ihan mahtaville ja se puku oli suosikkini ikinä!
Leirin Mister Yön  Killer
Perjantaina oli aamulla ohjattu, johon menin vähän myöhemmin ja lopetin jopa vähän aikaisemmin muista, Barbi kun ei tuntunut omalta itseltään. Yritettiin laukatakkin pari kertaa tunnilla mutta vastauksiksi tuli vain pika ravia ja toisella täysi stoppi ja peräpää keskelle maneesia ja sen jälkeen suostui vain kävellä ja vasta sivun päässä lähti peitsiä. Sen jälkeen päätin ottaa pari ravi pätkää ja lopettaa. Tunnin jälkeen huomasin että sen kavion pohjat olivat herkkinä ja se halusi lepuutella niitä. Mutta epäilisin aikaisemman päivän vuolua olevan syynä, koska kaviot olivat niin paljon lyhentyneet ja ohuntuneet jonka takia se saattoi kovemmalla pohjalla niitä varoa. Iltapäivällä en enään jaksanut ratsastaa joten vain kuvasin muiden menoa ja lähdinkin kotiin. Loppuun viellä loput hyppy kuvat!


Piti vaihtaa laukka päällä ja siinä vaiheessa ratsastaja meni täysin sekaisin :D
Hui me liidettiin, se tuntui selästä käsin paljon isommalle esteelle kuin kuvassa!
Leiri oli ihan mahtava ja vaikka ei enään loppu viikosta oikein jaksanut ratsastaa oli kumminkin vapaa-aikaa jossa ehti olla muiden kanssa tai ihan itsekseen. Menisin uudestaan kyllä vaikka heti, mutta nyt kumminkin leireilyt riittää tältä vuodelta!

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, varmasti hauskaa leirillä❤ Ja Zirkon hyppää kerrankin nätisti, hyvä Karo:3❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja leirillä oli ihan mahtavan hauskaa! :) Enkä nyt tiedä hyppääkö kerrankin nätisti mutta ainakin hengissä molemmat selvittiin jälleen, vaikka se ei mulla koskaan mitään pahaa olekkaan tehnyt :D

      Poista
  2. Ihana nähdä jonkun tykänneen Barbista aikoja sitten, se kun on vaan paras, mutta melko epäsuosittu♥️♥️♥️

    VastaaPoista