sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Jatilan hopeanuoli ysit leiri osa 1

Huh, nyt on leiriltä selvitty, postaus kirjoitettu ja kuvat sekä video muokattu! Joten enköhän vain jätä teidät rauhaan lukemaan viikostani. Kuvat ottanut Anne ellei toisin mainita!

Sunnuntaina ilmestyimme kaikki tallille, meitä oli mukavan vähän, vain 8 leiriläistä minut mukaan lukien. Saimme huoneemme, tutustuimme ja jaoimme vuokriksemme. Kaikki saivat sen jonka halusivat, minä sain siispä toivomani Barbin eli Barbelindan.
c minä
Maanantaina alkoi vihdoin tunnit, aamulla oli ohjattu tunti jonka menin Barbilla, tunnilla ei tehty mitään erikoista, tutustuttiin hevosiimme ja teimme perustehtäviä. Laukassa barbi on todella huono kääntymään joten muista erikseen saimme laukata suoraa uraa. Vasempaan Barbi oli huomattavasti huonompi laukkaamaan mutta parin tappelu yrityksen jälkeen saatiin sekin nousemaan! Oikeassa suunnassa ei ollutkaan sitten mitään ongelmaa.
mikä peitsi tahtisuus muka? 


Jarruja hiukan mukaan menoon 

Barbilla tehtiin sen ison mahan takia isompia ympyröitä ja kävelin muita enemmän. Lisäksi teimme hiukan helpompia tehtäviä, taivutuksissa ei esimerkiksi tapeltu yhtä kauan kuin muilla kun heti siihen kääntäessä tamman tasapaino heitti ympyrällä. Kuitenkin taivuttelua harjoittelimme koko viikon, Barbihan on ex-ravuri joka on opetettu ratsuksi, osaa juuri ne perusasiat ja taipuu jopa todella helposti, mutta se ei kumminkaan kanna päätään vaan taipuu kohti ryntäitä, joten tätä harjoittelimme viikolla. Tunti oli kumminkin mielestäni onnistunut ja tuntui siltä kuin tammakin olisi oppinut jotain uutta.

Iltapäivällä ratsastettiin sitten itsenäisemme, Barbilla vain kävelin ilman satulaa noin 30 minuuttia. Jonka jälkeen pääsin Sierran selkään, pääsin kokeilemaan oliko sitä mahdollista saada takaisin tunneille ja ei ainakaan ratsastaessa tuntunut mitään, maastakäsin kuulemma oli näkynyt jotain pientä, mutta oli kuulemma vain lihasjumia.
Olin myös hoitanut ja liikuttanut Lumikin siinä päivällä, siitä kyllä huomasi että se oli ihan väsynyt koko alku kesästä kun se on vähän liikaa juossut... Joten mielenvirkistämiseksi mentiin ponin kanssa maneesiin irtona leikkimään. Poni sai mennnä omaa tahtiaan ja leikittiin luokse tuloa, seuraa johtajaa sekä sitten vain ympyrällä menoa. Ei mitään vakavaa mutta silti opettavaista ja hyvää liikuntaa! Loppu viikon poni sai vapaata jotta jaksaa loppu kesän.


Tiistaina oli taas aamulla ohjattu jossa menin Barbilla, tällä kertaa aiheena puomit ja ilmeisemmin tamman ekoja puomeja ellei joskus ole mennyt sitten kauan aikaa sitten. Mutta ainakaan puomeissa ei ollut ongelmaa, eikä minkään askellajin nostoissa. Barbilla oli todella huono hidas ravi ja se mielummin peitsasi hitaammassa tahdissa, puomien meno vain on hankalempaa silloin. Laukassa ei menty puomeja, laukka on sen verran raakaa ettei siitä mitään olisi tullut kumminkaan. Käveltiin taas paljon enemmän kuin muut ja se oli hyvä päätös.
Yritä nyt saada ravi etkä peitsiä...
epätarkka mutta ravi! :3


Iltapäivästä pääsin kokeilemaan itselleni uutta tuttavuutta, nimittäin Ipanaa. En oikeastaan sen tunnin aikana ehtinyt lämmetä ruunalle, paljon osaavampi se toki oli kuin Barbi mutta askellajit olivat mielestäni kauheat! Harjoitusravia harjoittelin siinä itselleni melko paljon, koska mielestäni pomputtavammassa ravissa se on helpompi oppia. Laukattiin myös ihan kiitettävästi kun en kumminkaan Barbilla voi laukata yhtä paljon. Löysin loppua kohti oikeat nappulat ja oli jotenkin ihanan tuntuista löytää aina onnistuessa sen tunteen että mäkin osaan jotain!
Vähän väistöä, tämä kaveri väisti vähän paremmin kuin Barbi, c Aino Ipana kuvat?

c Jenna?

Myöhemmin illasta käytiin viellä ennen sateita ajamassa herkku koko leiriporukalla. Herkku jaksoi ihan älyttömän hyvin mennä viellä lopuksi radalle päästelemään ylimääräisiä energioita pois, se oikein nautti siitä kun sai mennä reippaammin.
c minä
En tätä postausta enään pidemmäksi tee vaan lopetan ekan osan tähän ja toinen osa tulee sitten perässä leirivideon kera!

4 kommenttia:

  1. Vau, oot ihan sairaan hyvä ratsastamaan! Sun istunta on tosi kivan ja eleettömän oloneneb :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, omasta mielestäni mulla on hirveästi parannettavaa tosin :D

      Poista
  2. Tää oli tosi kiva postaus! :-) Hassua, kun jotkut sanoo et Ipanalla on ihanat askellajit, ja jotkut taas sanoo että ihan kamalat. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja joo riippuu miten on tottunut menemään, sillä on niin isot askeleet että ne on vaan hirveä istua :)

      Poista