sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Viikko takana, mitä tapahtunut?

Täällä on nyt ollut hiljaista ihan työssäoppimisen takia ja olen muistanut viellä päivitellä ainakin toista blogia. Hjörkkaa en ole käynytkään liikuttelemassa, sillä on saanut olla lomaa ja varmaan kun ensi viikolla menen sitä ehkä ratsastamaan niin voi olla että vauhtia on!
Puhelin laaduilla mennään
Lumikilla on ollut nyt liikutusta ihan riittävästi, sitä on tullut liikutellessa tullut taluteltua kentällä askellajeja läpi, ääni merkeillä se on todella hyvin nostanut askellajeja nyt viikon ajan. Yksi päivä Lumikki pääsi agilityyn mukaan leiriläisille ja se meni todella hyvin tajutessaan mitä pitää tehdä. Sitten sillä oli parit päivät vapaata ja perjantaina sain antaa leiriläisen mennä talutuksessa Lumikilla. Lumikki meni tosi hyvin kun ei ollut hetkeen ratsastajaa selässä ja äkkiä taas ratsastettiin, onneksi ollut jotain liikutusta kumminkin niin ei ollut energiaa yhtä paljon. Lumikki on ollut todella hyvä koko viikon! Kavioita puhdistaessa se jotain yrittää pelleillä mutta onneksi on nuori niin senkin saa opetettua pois nopeasti myös tarhaan meno on helpottunut, maiskuttamalla ja hetken odottelemalla se on mennyt todella kiltisti tarhaan.

Myös Sassi kävi Lumikin selässä Sunnuntaina, heillä meni todella hyvin ekaksi kerraksi myös. Sassi saakin nyt työssäoppimiseni aikana käydä vähän enemmän Lumikin selässä ja avustajat saavat auttaa Martan kanssa sekä Twisterille joudun nyt heittää ratsastajaa selkään ja aloittaa sen kanssa niin sekin nyt tässä. Kiinnostavaa tulee olemaan!
Sitten vähän parempia laatuja :D


Kiitos muuten kaikille 2. leirillä olleille, oli kiva leiri! Seuraava leiri alkoi ja taas hommat alkavat. Hiljainen viikko taas tulossa tänne blogin puolelle ja itselleni kiireinen muuten.

8 kommenttia:

  1. karoo jos ehit nii laita mulle niit millikuvii :3 haha vihdoin sassi suostu menee lumikil :D

    VastaaPoista
  2. Mikä sen sun toisen blogin nimi on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkoitat työssäoppimisblogia niin en saa sitä julkaista kaikille näkyviin ihan vain Liisan pyynnöstä.

      Poista
  3. Aa okei kun luulin ekana et sulla on joku lifestyle blogi :D

    VastaaPoista