Joskus on vaan hankalaa. Vielä kuukausi sitten kaikki oli hyvin, hepat muutti omaan pihaan ja tuntui että nyt kaikki on täydellisesti. Pian siitä kumminkin mun pappa kuoli. Hautajaiset olivat viikon siitä eteenpäin 7.9.18. Parin viikon päästä 21.9.18 vietiin uurna maahan ja päästettiin pappa haudanlepoon. Päivä ennen papan maahan laskua 20.9.18 vietiin meidän 12v jo sokea, hampaaton koira piikille. Nyt se on kivuton ja "paremmassa" paikkaa mutta aukon ja järjettömän ikävän se jätti peräänsä. Koska kaikki tämä on tullut sinänsä päällekkäin mulle enkä ole osannut sillä hetkellä itkeä tai enemmänkin pitäisi sanoa, en osannut itkeä. Niin kaikki vain räjähti eilen illalla. Sain pitkästä aikaa paniikki kohtauksen hevosten tarhassa ollessa. Aluksi vain itkin tavallisesti mutta pian huomasin että paniikki syöksyi päälle. Mulla olisi ollut iltatalli vuoro Hjörkan luona mutta jouduin laittaa viestin etten pääsisi. Pian siitä "räjähdin", olin ihan rikki kaikki se mitä olin pitänyt sisällä vain räjähti ulos. Itkin, meinasin oksentaa ja yritin vain muistaa hengittää aina välissä kun jo pyörrytti vahvasti. Kasvot ja kädet meni ihan tunnottomiksi ja sormet "vääntyili" ilman tahtoani joka pahensi paniikkia. Voin suoraan sanoa mutta mulla ei ole ollut näin vahvaa paniikki kohtausta koskaan, olen aina saanut sen hetkessä rauhoittumaan kun olen sen tajunnut. Tällä kertaa en saanut sitä rauhoittumaan ennen kuin sain Lumikin mun vierelle ja sain vain nojailla ja silittää sitä rauhassa. Tunnin olin yksin ja itkin ennen kuin sisko ja Veikka tuli luokse rauhoittelemaan. Vielä siitäkin olin tunnin ulkona vain Lumikkia silittelemässä ennen kuin pystyin nousta ja mennä sisälle. Tiedän syyn miksi se oli niin vahva tällä kertaa ja miksi se paheni pian vain itkusta paniikkiin. En siltikään ole sitä valmis kertomaan vaikka kuinka monesti olen halunnut ja meinannut. Ehkä joskus pystyn siitäkin avoimesti kertomaan.
Tähän loppuun haluan vain muistuttaa että muistakaa kysyä tutuilta onko kaikki ok, muistakaa sanoa että on ok itkeä kun kannattaisi itkeä, älkääkä jättäkö yksin silloin kun on hankala aika. Pienet sanat tai asiat voi auttaa niin paljon. Muistakaa kehua itseänne, itseään saa rakastaa.
Osan ottoni, menestyksesi johdosta
VastaaPoistaUpeaa tekstiä jälleen kerran! Tää on samalla hyvä muistutus siitä, että ei kannata olla liian vahva, liian kauan. Itselläni on joskus sellaisia hetkiä, kun alan itkemään ihan ilman syytä jonkun biisin vuoksi. Tai sitten ikävää jotakuta kohtaan. Et mä oon todella herkkä. Mut joo, taas mentiin aiheen sivuun, mutta ei se varmaan haittaa. Hyvä postaus.
Voi sua, todella paljon tsemppiä <3! Ei varmasti ole helppoa. Ikävä kyllä helpottaa ajan myötä, tai ainakin muuttaa muotoaan niin, että pystyy jatkamaan eteenpäin. Anna itsellesi aikaa surra, ei aina tarvitse olla vahva. Joskus on vahvuutta pystyä näyttämään, että sattuu <3 Anna itselles aikaa, äläkä pidä itseäs liian kiireisenä. Hurjasti tsemppiä ja osanottoni, kamalaa kuulla tällaisesta! :'(
VastaaPoistaPörheää Menoa