maanantai 14. elokuuta 2017

Jassusta kuvia! (ja Jeni esteillä)

Pitkästä aikaa kuulumista näistäkin kahdesta. Jassu on ollut melko paljon nyt mun liikutuksilla, meidän meno on huomattavasti helpottunut mutta yhäkin on asioita joissa neiti vetää herneet nenään ja poistuu paikalta. Meillä ei olekkaan näitä kuvia lukuunottamatta enempää meidän menosta! Jassun kanssa kokeilin myös yksi päivä ekaa kertaa meillä ollessa mennä ilman satulaa, ensimmäinen ongelma olikin päästä selkään kun normi selkään nousu paikat eivät neidille sopineet jolloin tapeltiin selkään pääsyä ehkä joku 10 minuuttia. Selkään päästyä meillä ei ollutkaan jarruja joten tein paljon pieniä voltteja jotta sain edes jotenkin Jassun kuulolle, kun jotenkin neiti hallinnassa, kävelin tallin edustaa hetken aikaa edes takaisin vain saamaan sen kävelemään rauhassa jotta pysyin kyydissä. Silakan selkä oli aika epämukava! Kuvia sain kumminkin kerralta kun menin ihan vaan satulalla ja kokeilin itse ekaa kertaa neidin kanssa ravia, no ihan ok meni, ravurin ravia jolla ei ole jarruja jos otat vain ohjalla kiinni.
Jassu kuvat ja mustan ratsukon Jeni kuvat c Selina

Hirvee etukeno ja kädet jaloissa kiinni mutta ainakin sain ravaamaan
 Samaan aikaan Kata meni siis Jenillä, käveli ja vähän ravaili. Kata on nyt aina välillä Jenillä mennyt kun on tallille jaksanut tulla. Mutta aika vahvasti Jeni on ollut pelkästään mun ratsastuksilla. Vanhoja videoita katsellessa huomasin kyllä että Jeni on parantunut ihan hirveästi pienessäkin ajassa. Käynnissä kantaa itsensä paremmin jo, ravissa ei enään kiidetä vain täysiä eteenpäin, laukkakin nousee, enkä nyt tarkoita sitä hallitsematonta täyttä vauhtia vaan meiltä löytyy jo melko rauhallinen, melkeinpä piruetti tahtinen laukka! Peitsi on pysynyt todella vahvassa roolissa vaikka miten sitä on yrittänyt pitää poissa, mutta hitaassa tahdissa Jeni ei pysty millään ravia ylläpitää jolloin menee helpommin peitsiä vaikka väsähtääkin tässä askellajissa melko nopeasti!




Jenillähän siis ollaan nyt meillä ollessa hypätty pari kertaa ja kolmas kerta tuli kun Selina tuli pitkästä aikaa tallille ja pääsikin Jenin selkään ja ehdotin jos hän hyppäisi tammalla. Kävihän se joten aluksi vähän alku verkkailtiin ja totuttiin hevoseen. Parit ihan super pätkät tuli molemmilla kun Selina vain uskalsi toiselta pyytää! Antakaa tämä kerta Selinalle anteeksi hänen omat virheensä, taukoa muistaakseni ollut koko kesä?



Vähän ravia joka kylläkin kuvassa muuttumassa peitsiksi, Jenin pepun päällä/Selinan takana näkyvä vaalea oksa kiusaa meitä ratsastajia vielläkin kun ollaan jätetty se hevosille pieneksi suojaksi, pitäisi kyllä leikata pois kun kaikki meinaa aina siihen ratsastaa.


Jenin laukka, on se super kouluhevonen kun vaan pyytää! 


Sitten alettiinkin hyppimään, ehkä olisi hyvä kertoa mutta Selinahan ei ole tätä kertaa ennen kuin vain kävellyt Jenillä silloin kun Jeni oli ollut meillä vasta vähän aikaa. Joten kaikki ravaamiset, laukkaamiset ja hyppäämiset oli ihan uusia juttuja Jenin kanssa Selinalle. Eikä hyppääminen ole Jenillekkään mikään vanha ja tuttu juttu vaan uusi ja hiukan vähemmän harrastettu asia tamman kanssa. Varsinkin kun toinen sattuu aina rikkomaan puomeja jotenkin kun ei ole viellä tajunnut helpompaa este tyyliä kuin etujalat ylös ja takapää juoksee läpi. Puomeja mennään aina välillä eikä niissä sinänsä suurempia ongelmia ole.


En oo ainoo joka roikkuu tuossa Jenin harjassa :D

Aina ei mee putkeen, tässä ei siis tullut kieltoa vaan sanoin selinalle että ei tule esteelle ellei laukka pyöri ja tuossa yritti muistaakseni kääntää ympyrälle mutta ei mennyt ihan niin helposti!


Lopuksi saatiin ihan hyppyäkin, este oli vain hurjat 30cm mutta siitä se lähtee, viellä on treenattavaa mutta kyllä siitä estehevonenkin saadaan!
Muuten ollaan menty ihan vaan koulua, ilman satulaa, kaks ja kolmipäällä, juoksutettu ja vain annettu vapailla. Nyt pitäisi treenata laukkaa lisää, ravia rauhallisemmaksi ja esteillä vähän lisää pomppua! Mutta näissäkin menee aikansa joten katsotaan milloin kirjoittelen lisää näistä kahdesta!

2 kommenttia:

  1. Nauroin tolle et "en oo ainut kuka roikkuu harjas" ku en ees tajunnut et oon roikkunnu :DD ❤

    VastaaPoista