sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Olisin halunnut jäädä - Desucon frostbite

Tähän heti alkuun sen verran että jos ei mun cosplay harrastus kiinnosta kannattaa jättää tämä lukematta melkeinpä kokonaan, lähiaikoina tulossa taas hevospostauksiakin!

Olin siis reissussa Lahdessa Desucon frostbite nimisessä tapahtumassa päivinä 27-29.1. Tapahtuma oli K18 tapahtuma joten ensimmäistä kertaa menin cosplay tapahtumaan jossa ikäraja. Yleensä nämä tapahtumat ovat ikärajattomia mutta Desucon on päättänyt että haluavat pitää tämän K18 rajan josta itse olin jopa positiivisesti yllättynyt miten rauhallista siellä heti oli. Frosti alkoi perjantaina jolloin en itse jaksanut cossata. Päädyin kumminkin parit cossit kuvamaan ja ohjelmaa seuraamaan ja sibeliustaloa tutkimaan. Lauantaina oltiin melkein koko päivä sibellä, olin itsekkin cossissa ja ihan mielettömän ihania cosseja löytyi aina kun katsoi eteen tai taaksensa.
Assassination classroom murhaamassa opettajaansa

Otettiin lauantaina ryhmäkuvia ja illasta oli viellä iltabileet joissa kaveri ei viihtynyt kauaa niin lähdettiin melko alku ajalla jo takaisin hotellille. Sunnuntaina en sitten meinannut jaksaa millään kuvata mitään, enkä oikeastaan kuvannutkaan. Joka jälkikäteen harmittaa ja kovasti kun oli ekaa kertaa koko uusi cossi päällä kunnolla enkä ottanut yhtään kuvaa! Vasta kun löysin samaa sarjaa cossaavan päädyttiin ottamaan pari kuva. Onneksi!
Durararasta Izayat valmiina maailman valloitukseen

Tutustuin moneen uuteen ihmiseen ja sainkin ihan lyhyistä hetkistä huolimatta todella mukavia kavereita joiden kanssa ollaan jo viikon päästä näkemässä jälleen! Ja tässä vaiheessa kirjoittajalle iski paniikki kun cossi ei ole valmis viellä seuraavaan coniin! Joten tämä postaus saa jäädä tälläiseksi! Loppuun viellä linkkiä mun cosplay blogiin josta sitten pääsee lukemaan pidemmän version ja jos kiinnostaa jatkossa nämä harrastukset saa sieltä sitten luettua lisää. Alla myös lyhyempi video tapahtumasta.

Linkki blogiin TÄSSÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti