sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Maastoilua metsässä

Nyt tulee lyhyesti koska olin maastossa tallin omistajan ja hänen lapsien kanssa eikä kukaan ollut kuvaamassa paitsi alussa kuvailin jotain.

Hain, hoidin tunnin harjaillen ja noustiin selkään ja lähdettiin maastoreitille. 
Siellä oli pojalla vauhtia ja mentiin jopa ylämäkiin vauhilla. Kun lapset ravasivat tai tölttäsivät, niin minä sain pidätellä. 
No kun ei poika tykännyt kävellä meni hän käynti/tölttiä. Käytiin maastolenkin päässä ja käännyttiin takaisin. Kun tytöt taas lähtivät ravaamaan ja tölttäämään niin väistin hetkeksi että pääsevät ohi. 
No, tuli huomattua ettei poika halua maastossa kauaa seistä, alkoi stepata vaan paikoillaan ja meinasi hypätä ylöskin!
Mutta lähettii liikkeelle niin ei paljoa saanut tehtyä.

Sen jälkeen taas hoidin rauhassa ja pesin sienellä kun oli aivan hikinen.
Sitten lähdinkin kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti